En ottanut jouluna kuvan kuvaa – en edes kännykällä – mutta tässä muutama otos tapaninpäivän valossa. Olemme viettäneet joulua kotona perinteitä huolellisesti noudattaen. Koristeita ei meillä siivota pois ennen loppiaista, mutta nautin silti siitä, kun juhlan jälkeen saa kääntää kasvot kohti tulevaa. Olin ennen joulua aika väsynyt, olo oli kuin tervaan takertuneella hyönteisellä. Vaikka kuinka ponnistelin päivästä toiseen, paljon jäi tekemättä, joulun, opiskeluiden ja muunkin suhteen. Mutta onneksi on elämää myös joulun jälkeen. Tänään oli jo tutumpi olo, helpompi, kevyempi.
Omakuvan otin aatonaattona yhteen pieneen lehtijuttuun, johon toivottiin ajankohtaista kasvokuvaa. Olen törmännyt viime vuosina useaan otteeseen käytäntöön pyytää kuvitusta haastateltavalta itseltään, mille aina vähän pyörittelen silmiäni. Ensisijaisesti ajattelen, että kuvien järjestäminen on julkaisun itsensä vastuulla, ja eikö siinä ole hitunen ammattiylpeyttäkin, ettei mitä tahansa kännykkäräpsyä hyväksy painettavaksi? Toisaalta tunnen kyllä hyvin toimitusten kapenevat resurssit. Lopulta nielen ylpeyteni ja tartun kameraan, olenhan tätä nykyä varsin harjaantunut omakuvien ottaja.
Viimeisenä vielä otos olohuoneen uudesta riippuvalaisimesta. Edellisessä postauksessa nähdyistä vaihtoehdoista päädyimme tähän Nemo Lightningin moderniin kattokruunuun, joka mukavasti täyttää olohuoneen korkeaa tilaa. Parempia kuvia olohuoneesta saatte, kun (jos?) löydän laajakulmaisemman linssini, sillä näytän pistäneen sen johonkin hyvin varmaan piiloon.
Nyt pieni reippailu pakkasillassa, kuullaan pian uudestaan!
