Päivällä ajoin poikien kanssa Seinäjoelta vanhempieni luo Keski-Suomeen. Lunta pyrytti suurimman osan matkasta, mutta huono ajokelikään ei haitannut, kun sai ajaa rauhassa hiljaisia teitä. Pidän oikeastaan todella paljon autoilusta ja sen tuomasta vapauden tunteesta, eikä minua haittaa ajaa pitkääkään matkaa, etenkään, jos sen saa tehdä hyvässä seurassa tai jopa omassa parhaassa seurassa.
Nämä reitit Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen välillä ovat tuttuja jo lapsuudesta, jolloin matka vei äitini lapsuudenkotiin Lapualle. Nykyään kuljen itse ympyrää Vantaa-Seinäjoki-Laukaa-Vantaa milloin myötä-, milloin vastapäivään. Etenkin silloin, kun olen poikien kanssa kolmestaan liikkeellä, teemme usein pysähdyksiä nähtävyyksien ja ”nähtävyyksien” äärelle. Näiltä seuduilta löytyy esimerkiksi Ähtärin eläinpuisto, Haapamäen höyryveturipuisto (poikien suosikki) sekä Mänttä-Vilppulan Serlachius-museo (äidin suosikki).
Tänään kävimme ensin täydentämässä matkaeväitämme Tuurin kyläkaupassa, joka oli näin tammikuun alkupäivinä lähes autio. (Pojat olivat ihmeissään paikan Las Vegas -henkisestä sisustuksesta. Kerroin, että sen omistava henkilö on vähän niin kuin Suomen Jeff Bezos, minkä jälkeen TikTok-sukupolven edustajat nyökyttelivät ymmärtäväisinä.) Toinen pysähdyspaikkamme oli Petäjäveden vanha kirkko, Unescon maailmanperintökohteeksikin yltänyt puukirkko 1700-luvulta. Kohde on auki vain kesäisin, mutta ulkopuolikin oli näkemisen arvoinen etenkin näin ihanan lumisena päivänä.
Poikien pipot Superyellow
Onneksi matka taittui turvallisesti. Liikkeellä olo on mukavaa, mutta en ole kyllä yhtään hyvä tässä kyläilyjutussa, kauhea koti-ikävä koko ajan!
