Minulla on ollut lomaa tässä heinä-elokuun vaihteessa ja olemme olleet poikien kanssa kolmistaan maakuntakierroksella. Vai pitäisikö sanoa nelistään, sen verran aktiivisesti tulokas muistuttelee minua olemassaolostaan? Ensiksi suuntasimme vanhempieni luo Keski-Suomeen, josta jatkoimme Imatralle Holiday Club Saimaa -kylpylään. Se on meille tuttu kohde jo vuosien takaa; päädyimme paikkaan miehen veljen perheen suosituksesta ja poikien ollessa pieniä teimme tänne useita lyhyitä pyrähdyksiä. Siihen aikaan oli helppo lähteä tuulettumaan keskellä viikkoakin, kun emme olleet sidottuja koululaisten aikatauluun ja meillä vanhemmilla oli vuorotyökuvioiden vuoksi vapaata milloin sattui.
Noilta vuosilta on myös yksi karmea muisto, kun kadotin kuopuksen silmistäni kylpylässä. Hän oli silloin vielä uimavaippaa käyttävä taapero, tiedättehän, sellainen täysin vahdittava, vikkeläliikkeinen kaveri. Pidin poikia silmällä lastenaltaassa ja huomioni oli kiinnittynyt esikoiseen, joka harjoitteli uimaan ilman kellukkeita. Äkkiä tajusin, etten näe kuopusta missään. Ensimmäiseksi skannasin tietysti altaan pohjaa ja samaan aikaan hätyytin esikoista pois vedestä, jotta voisimme lähteä etsimään taaperoa. Onneksi mieheni palasi juuri silloin paikalle – selitin hänelle kauhuissani tilanteen ja hän otti esikoisen hoiviinsa samalla kun itse säntäsin katsomaan, olisiko kuopus onnistunut kiepauttamaan itsensä viereiseen syvempään altaaseen. Takaraivossa tykytti, että pitäisi heti ottaa yhteys uimavalvojaan ja pyytää apua taaperon etsinnöissä. Toisaalta minulla oli kuitenkin hämärä aavistus, että kuopus oli selkäni takana noussut lastenaltaasta kuivalle maalle ja tepsutteli nyt jossain päin allasosastoa. Säntäilin jossain liukumäkien alla ja kohta – onneksi, onneksi – löysin hänet altaiden keskellä olevalta tasanteelta, jossa hän iloisena läiskytteli lattiasta nousevia suihkulähteitä. Hän oli hiippailut virtausaltaan yli vievälle sillalle ja siitä suosikkipaikkaansa koko kylpylässä.
Tällä reissulla minulla ei enää ollut kahta täysin vahdittavaa mukanani. Oli itse asiassa häkellyttävää huomata, että saatoin viettää pitkiäkin aikoja poreammeessa rentoutuen tai vesihieronnasta nauttien, kunhan minulla oli jonkinlainen käsitys siitä, missä päin allasosastoa näin kaksi päätä veden pinnalla. Saunassa sain käydä kaikessa rauhassa, sillä naistenosastolle kundit eivät ole enää suostuneet tulemaan aikoihin.
Olin varannut meille huoneen perhehotellin sijaan Gant-hotellin puolelta, joka on lähinnä pariskunnille suunnattu, eikä huoneisiin esimerkiksi tarjota lisävuoteita. Tiesin, ettei kumpikaan pojista suostuisi sellaisella nukkumaan, jos mahdollisuus on myös vieruspaikkaan äidin kainalossa (sydän). Yövyimme siis kaikki samassa sängyssä. Minua se ei lainkaan haittaa, kunhan leveyttä on riittävästi! Gant-huoneet on sisustettu viihtyisään jenkkityyliin ja nuo raidalliset verhot ja nahkasohvat olivat kertakaikkisen ihanat. Toisaalta jäin kyllä kaipaamaan viimeistellympää ilmettä pintojen kunnon ja siivouksen suhteen.
Päivisin retkeilimme Imatralla ja Lappeenrannassa, joka on minulle itse asiassa varsin tuttu paikka: tein siellä keikkaa lennonjohtajana back in the days eli 00-luvulla. Miljöö on muuttunut valtavasti, mutta sataman ja linnoituksen alue ravintoloineen ja kahviloineen on edelleen kaupungin paras paikka. Imatralla täytyy tietysti ihmetellä Valtionhotellia sekä vieressä olevaa Imatrankoskea, jonka kuohut näkee tosin vain ohijuoksutusten aikaan sekä iltaisin järjestettävissä koskinäytöksissä.
Meillä oli kaiken kaikkiaan oikein mukava miniloma. Niin mukava, että päädyimme lykkäämään kotiin lähtöä ja otimme kolmannen lisäyön. Nämä päivät tuntuivat kullanarvoisilta, kun perheen yhteiset kesälomaviikot paloivat koronan kourissa ja minusta muutenkaan ei ole ollut seuraksi kovin vauhdikkaisiin kesärientohin. Kohta taas kaikki muuttuu, enkä oikein itsekään tiedä, millä tavalla.
Ja nyt elokuu, ihanaa. Huomenna menen töihin, mutta totta puhuen ajatukset ovat jo raskausvapaassa, joka alkaa samoihin aikoihin, kun pojat palaavat kouluun. Kaikenlaista pitäisi tehdä ja hankkia, toivottavasti vielä ehtii. Edellisten kanssa oli varmaan pinnasänkykin jo koottuna tässä kohti, nyt ei ole edes sitä sänkyä ostettu. Toisaalta ihmettelen, että kuinka paljon tavaraa se pieni nyytti nyt voi tarvita ja eivätkös kaupat ole auki vielä senkin jälkeen, kun palaamme synnytyslaitokselta.
Kiitos kovasti teille lukijoille myötäelämisestä ja kaikista ihanista viesteistä! Valitettavasti julkisen blogin kirjoittamisesta on ensimmäisen kerran 10-vuotisen blogihistoriani aikana seurannut myös ikäviä lieveilmiöitä, joten blogin lukemiseen on tulossa pieni muutos. Kerron siitä tarkemmin tällä viikolla, joten pysykää linjoilla.
Ylimmän kuvan mekko Esprit
Kynsilakka Diorin sesonkiväri no 633 Bayadére
Voi sinun tekstit ja kuvat tuo aina niin lämpimän ja mukavan fiiliksen 🧡
Kiitos Jenny, sehän on mukava kuulla 🙂
Ihana on aina juttujasi lukea ja kauniita kuvia katsella. Niin suloista, kun saattee vielä pikkuisen uuden perheenjäsenen. Vauvapostauksiakin odottelen, vaikka olen mummoiässä. Mukavaa vapaata ja lepoa (rauhallista touhuilua 😉 ennen vauvan syntymää!
Kiitos <3 Mekin täällä tulokasta jo odotamme malttamattomana, mutta kieltämättä näissä viimeisissä viikoissa ennen syntymää on ripaus haikeutta.
Oi, olette olleet tutuissa maisemissa. Pikku Imatralla, rajan läheisyydessä, joka on oma synnyin- ja kotipaikkani. Edelleenkin. Kesällä joskus jopa virkeä , mutta talvella niin hiljainen ja autio.
Ihana kotiseutu sinulla! Saimaan rannat, Salpausselän harjumaastot… jotain samaa on omissa lapsuudennäkymissäni, vaikka Keski-Suomesta olenkin kotoisin.