Tuokiokuvia vauvakuplasta

Onpa vaikea alkaa kirjoittamaan tätä postausta. Kuluneet päivät ovat olleet enimmäkseen aika ruusunpunaisia. Kirjaimellisesti, sillä kotiin on tuotu useita ihania kukkasidontoja, päävärinä tietysti pinkki. Parasta siis aloittaa kiittämällä kaikista saamistamme onnitteluista täällä blogissa, somekanavissa ja muualla! Kaikki on luettu ja sydämeen kätketty.

Vauvakuplassa on ollut vaivatonta kellua, sillä tytär on päästänyt vanhempansa varsin helpolla ensimmäiset elinpäivänsä. Lähinnä hän on tarjoillut ihailtavaksi nukkuvaa profiiliaan. Iltaisin on jakso, jolloin hän jaksaa olla paremmin hereillä, mutta itkuinen hän ei ole silloinkaan ollut. Meillä on kokemusta muunlaisestakin pikkuvauva-ajasta, joten osaan todella arvostaa tätä ja samalla tiedän, ettei siitä juuri mikään ole meidän ansiotamme.

Vauvalla ei ole vielä nimeä, ei edes oikein mitään työnimeä. Lukuisia hellittelynimiä kyllä löytyy, mutta suurimman osan ajasta hän on Vauva tai Pikkusisko. Kun sukupuoli ei ollut etukäteen tiedossa, oli vaikea motivoitua pohtimaan nimiehdokkaita. Käytännössä varmaankin osa nimestä tulee suvun perintönä. Mielummin vanhaa kuin uutta ja muodikasta. Riittävästi konsonatteja ja sukunimen kanssa helposti lausuttava, muutamia kriteerejä mainitakseni. Poikien kohdalla haimme inspiraatiota vaunuttelemalla hautausmaalla ja tavaamalla nimiä hautakivistä, pitäisikö kokeilla samaa nyt?

Tietysti on tässä tätä kaikenlaista ruusunpunaisen vauva-arjen lisäksi. Vaikka vauva on niin sanotusti helppo, on arki kolmen hyvin eri kehitysvaiheessa olevan lapsen äitinä aikamoinen paketti pureksittavaksi. Perhedynamiikka rutisee ison remontin kourissa, kun jäsenet hakevat uutta rooliaan. Lisäksi uusi elämä on ainakin minulla nostanut pintaan pelot ja ahdistuksen aiheet, rationaaliset ja irrationaaliset. Kuinka haurasta onni onkaan! Pikkuveli kysyi, miksi jossain päin maailmaa vauvoja hylätään kadulle. Mistä hän oli sellaista kuullut ja mitä tuohon vastaisi? Olen pyrkinyt välttelemään uutissivustoja, varsinkin niitä kaikkein kellertävimpiä, mutta vaarat vaanivat viattomienkin otsikoiden alla. Kunpa en olisi lukenut esimerkiksi tätä YLE:n artikkelia Haukiputaan kirkosta.

Tässä allekirjoittanut muutama päivä synnytyksen jälkeen. Vauvakupla, se taidan olla minä. Päivä päivältä kutistuva, onneksi. On ihanaa, kun saa kehonsa takaisin raskauden jälkeen ja pystyy tekemään sellaisia asioita kuin taivuttamaan vartaloa eteenpäin ja menemään kyykkyyn. Ensimmäiset vaunulenkit on jo tehty ja ne tulevat arvatenkin olemaan yksi palautumiseni kulmakivistä, tulkoot puhurit, räntä ja syystalven ikuinen hämärä.

Niin että täällä kaikki edelleen hyvin. Jotain arkisempaa seuraavaksi!