Ja taas oli se hetki vuodesta: syntymäpäiväni. Aamulla odottelimme vauvan kanssa sängyssä aamiaistarjotinta. Tai minä odotin, vauva oli aidosti yllättynyt huoneeseen saapuneesta laulavasta kulkueesta. Olin jo edellisenä iltana päättänyt, että suhtaudun päivään iloisin mielin ja kiitollisena siitä, että olen saanut nähdä elämää jo 44 pallonkierron verran. Aina syntymäpäivä tai sen ajankohta ei ole ollut kovin hauska. Juhlana se on jäänyt joulun ja uudenvuoden varjoon. Ja kun opiskeluaikana olisi halunnut bilettää, olivat kaverit tipattomalla tai detoxilla tai reissussa tai mitä milloinkin. Mutta ikäkriisejä en ole oikeastaan joutunut potemaan. Elämä on edennyt omalla painollaan ja aina on ollut jotain mielenkiintoista meneillään. Nyt pienen vauvan äitinä tuntuu yhdentekevältä sekin, että kohta olen lähempänä viittä- kuin neljääkymmentä.
Synttäripäivää ei vietetty tälläkään kertaa suurin juhlallisuuksin: mies teki töitä ja minä taisin lähinnä siivota. Illalla kävimme kuitenkin ”kylillä” eli syömässä Jumboon viime keväänä avatussa Deliberissä. Jaksan aina ilahtua, kun kotikaupungin ravintolatarjontaan ilmaantuu jotain uutta. En ole varma, miten te muun Suomen väki hahmotatte pääkaupunkiseudun, mutta tämä tosiaan koostuu yhden pääkirkon sijaan neljästä kaupungista ja vielä useammasta pienestä keskuksesta. Itse käyn nykyään varsin harvoin Helsingin keskustassa – saattaa mennä kuukausiakin, ettei asiaa ole Ilmalaa etelämmäksi.
Deliberissä oli mutkaton meiniki, hyvää ruokaa ja sijainti Stockmannin kyljessä erinomainen. Tavaratalon pääty oli pitkään remontissa, eivätkä tilat aluksi näyttäneet kovin houkuttelevilta. Nyt kun lopputulos on kuoriutunut vanerien ja pressujen takaa, voi todeta, että uudistus on ollut onnistunut. Herkkua ja Akateemista kirjakauppaa on tosin edelleen ikävä, taannoisesta Fazerista puhumattakaan.
Nyt painan kuitenkin läppärin kannen kiinni ja painun pehkuihin. Huomiseen!
