Meillä on ollut vähän erilainen sunnuntai. Pojat lähtivät vierailulle isovanhempien luo ja me olemme miehen kanssa urakoineet autotallin ulkoverhouksen kanssa. Ulkoverhouksen myötä pihan ilme kohentuu huomattavasti, kun ei enää tarvitse tuijotella turkooseja tuulensuojalevyjä. Tilalle tulee samaa vaaleanharmaata vaakalaudoitusta, jota talossakin on. Ehkä voisin pian jakaa myös blogiin joitain kuvia autotallista, vaikkei kyse olekaan aivan sisustusblogien ydinalueesta…?
Ihanaa tehdä itsekin välillä jotain konkreettista raksan eteen. Tähän asti minulle on langennut lähinnä lastenhoitajan ja sopankeittäjän rooli. En nyt kuitenkaan ole ihan kätönen mitä raksahommiin tulee: osaan minäkin tarpeen tullen sirkkelöidä tai heiluttaa vasaraa. Silti mieheni on ehdottomasti ollut tämän projektin aivot ja ihmettelen jatkuvasti, missä hän on oppinut rakentamaan autotalleja. Nämä päivät ovat myös pitkästä aikaa sellainen harvinainen hetki, jolloin teemme miehen kanssa jotain yhdessä, ihan kahdestaan. Toiset lähtisivät romanttiselle kaupunkilomalle – me rakennamme autotallia! Päivä toi vahvasti mieleen sen kesän, jolloin remontoimme yhdessä ensiasuntoamme. Tilasimme jopa raksaeväät samasta kiinalaisesta, jota suosimme tuolloin.
Kunpa muistaisimme aina arjessakin olla yhtä hyvä tiimi ja pitää mielessä, että työskentelemme saman päämäärän eteen.
Vaikka minullakin kyllä pysyy niin pensseli kuin moni työkalukin kädessä, enkä pelkää (paljon) niihin tarttua, ihmettelen kuitenkin aina sitä kykyä nähdä ja suunnitella kokonaisuuksia. En todellakaan osaisi mitään pienintäkään tönöä suunnitella, saati sitten rakentaa alusta saakka. Ja siinä asiassa ihailen miestäni, miten kätevä on käsistään. Minä vain teen mitä käsketään, joskus jopa onnistun. 🙂
No ainakin tässä raksa-asiassa täytyy kiittää kokonaisuuksien hahmottamista. Joillain muilla elämänaloilla näkemys on vastaavasti vähän kapeampi 😀
Tuo viimeinen lause ennen kaikkea! Meillä elo on tällä hetkellä sen verran ruuhkaista, että kaksistaan on turha haaveilla jonnekin lähtevänsä. Tärkeintä oliski, että muistaisi olla ”kahdestaan” arjessa, siinä kotona muun perheen ohella. Suunnitella ja tehdä yhdessä :).
Kyllä. Homma menee minusta vähän samalla lailla kuin lasten kanssa: ei niitä viikkojen menetettyjä tunteja voi millään ”laatuajalla” korvata.
Olipa kiva postaus! Samansuuntaisia ajatuksia minulla oli viikonloppuna, kun miehen kanssa urakoimme puuhommissa: tontiltamme on nyt kaadettu 40 isoa puuta, ja noin puolet jäi meille polttopuuksi. Yhteinen tekeminen ja päämäärään pyrkiminen lähentää, oli se sitten siistimpää sisätyötä tai raksahommia 🙂 Vaikka me elämme kaksitaan, arki töineen ja muine menoineen on niin kiireistä olevinaan, että päivittäisitä asioista poikkeava tekeminen herättää juuri näitä ajatuksia.
Samaa voin sanoa miehestäni: ihmettelen ja ihailen hänen taitoaan hahmottaa ja suunnitella, minulta se ei luonnistu. Mieheni on suunnitellut tulevan talomme, toki ammattilainen on sen piirtänyt puhtaaksi. Meillä alkaa rakentaminen heti kun nykyinen talo menee kaupaksi, ja tässä on yhdessä haveiltu, mittailtu ja mietitty uutta taloa.
Laita ihmeessä autotallista kuvia, onhan se kiinetä osaa pihaa!
Joskus miettii niitä pariskuntia, jotka tekevät myös leipätyötä yhdessä; esimerkiksi mieheni vanhemmat ovat pyörittäneet yritystään jo yli 20 vuoden ajan. Heidän suhteensa on yksi tiiviimmistä, jota tiedän. Ei toki töyssytön sekään. Mutta kyllä se yhdessä tekeminen hitsaa yhteen.
Melkoinen urakka teilläkin tuntuu olevan siellä!
Viisaita sanoja 🙂
😀 kun muistaisi itse noudattaa omia viisauksiaan!