Pahoittelut, että viime viikko oli blogissa hiljainen. Taustalla ei ole sen kummempaa syytä kuin että päivät tahtovat vierähtää nelikuisen tarpeista huolehtien (ja muu perhe siihen päälle). Lumityöt, pitkä vaunulenkki, päivällisen teko, poikien läksyt ja harrastukset – siinäpä se päivä helposti onkin. Silloin kun keli on kohdillaan, vaunulenkit ovat henkireikäni, aikaa hiljaisuudelle ja omille ajatuksille. Saatan kurvailla kaksituntisenkin lähiseutuja koluten. Harmi, että reitit vaunujen kanssa ovat rajatut. Kunhan ilmat tästä lämpenevät, pakkaan vauvan Manducaan ja käymme vaihteeksi metsissä ja kallioilla.
Eilisen säässä ei ollut moittimista. Jäätävä sumu oli koristellut puut jääkiteillä. Kaikki oli valkoista! Vain Vantaanjoki virtasi ruskeana maiseman halki.
Kun kotipihassa höristi korviaan, kuuli jopa lintujen lauluääniä. Joku hullu tiainen siellä veisasi kevään tuloa. Valoisampaa ainakin on. Tähän aikaan vuodesta tykkään avata vanhan kunnon almanakan ja katsoa, miten nopeasti päivä lähtee pitenemään kuun vaihtuessa helmikuuksi. Tervetuloa valoisammat talvipäivät!