Muistatteko tuunatun pinnasängyn? Sen, jossa vauva ei ole vielä nukkunut yhtään yötä? Mies oli jo pitempään puhunut, että sänkyyn pitäisi hankkia verhokatos, mutta koska minä en ollut tarttunut asiaan, hän hankki sen itse. Milana-merkkinen röyhelöinen katosverho somine pitseineen ostettiin A-T Lastenturvan Petikon liikkeestä samoin kuin teline sitä varten. Katokseen ripustettiin vielä miehen lapsuudenkodista tuotu, 30-vuotias sirkusaiheinen mobilesoittorasia. Lelu kaipasi pientä fiksausta uusien ripustuslankojen muodossa mutta muuten se on edelleen soiva peli, kirjaimellisesti.
Kohta on kulunut kolme viikkoa siitä, kun palasin töihin ja mies jäi vanhempainvapaalle. Alku oli hieman hankalaa öiden osalta ja kerroinkin teille miehen pitämästä unikoulusta. Unikoulu on sujunut menestyksekkäästi sen osalta, että tyttö on tyytynyt öisin tuttipulloon ja alkanut huolia myös tuttia. Unipätkät ovat pidentyneet parhaimmillaan jopa viisituntisiksi. Minä olen viettänyt yöni varasängyllä nuoremman pojan huoneessa. Yhden kerran teimme tässä välissä niin, että minä nukuin vauvan kanssa ja mies viereisessä huoneessa; vaikka en imettänyt yöllä, vauva ilmeisesti tottui taas läsnäolooni siinä määrin, että seuraava yö meni miehellä vauvan kanssa ihan pipariksi.
Saapa nähdä, koska minut huolitaan takaisin makuuhuoneeseen.
Muutenkin tuntuu, että vauvasta on tullut muutamassa viikossa oikea isän tyttö. Tästä seikasta minun pitäisi kaiketi olla iloinen mutta tunnen kyllä myös jonkinlaista mustasukkaisuutta siitä, etten ole tällä hetkellä vauvan ykköshoivaaja. Vai onko se haikeutta? Sillä toisaalta myös iloitsen lisääntyneestä liikkumavarastani, aikuisesta seurasta, keskittyneestä työnteosta, automatkoista, kauppareissuista ja muista pienistä vapaahetkistä kodin ulkopuolella.
Tänään napanuoraa venytetään entisestään, sillä mies pakkasi vauvan autoon ja lähti kyläilemään vanhempiensa luona Seinäjoella. Poissaolon pituudeksi on sovittu maksimissaan kaksi yötä; luulen kyllä, että viimeistään illalla ikävä iskee minuun toden teolla. Toisaalta tiedän vauvan olevan parhaassa mahdollisessa seurassa. Ja tottahan toki tuntuu mukavalta puuhailla kotona kaikessa rauhassa. Onneksi minulla on sentään pojat täällä seuranani, niin en pääse täysin villiintymään.
