Potkupyörän koeajo

Tytär sai näin kaksivuotispäivänsä kieppeillä potkupyörän. Oli jo ehkä aikakin, sillä taapero on kesän jälkeen joka päiväkotipäivä jaksanut ihailla ja kaihoten hiplailla pyöräparkissa seisovia menopelejä. Meille hankittu pyörä on Pukyn retrohenkinen malli. Pojillakin oli aikoinaan Pukyn potkupyörä, mutta se on tietysti laitettu kiertoon ajat sitten. Muistan, että ainakin keskimmäinen oppi potkupyörän kanssa niin taitavaksi, että pystyi siirtymään polkupyörään ilman apupyörävaihetta.

Uutta pyörää piti tietysti päästä heti testaamaan. Lähimpään leikkipuistoon suuntautunut retkemme päättyi kuitenkin pienimuotoiseen meltdowniin, kun taapero ei halunnut ajaa pyörällä enää paluumatkalla, eikä äiti (joka kantoi pyörää) voinut ottaa väsähtänyttä kävelijää syliin.

No, pikkuhiljaa tutustumme tähän menopeliin. Pyörä oli onneksi kevyt kantaa, kevyempi kuin se edellinen. Sitäkin tuli aikoinaan kanniskeltua aika lailla.

Tämän myöhäistiistain tekstin myötä toivotan hyvät yöt! Kuullaan pian.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele