Heipat joululle, talvea kohti

Tänään oli joulukuusen ulosviennin aika. Ehkä olisin voinut odottaa huomiseen loppiaiseen asti, mutta halusin samalla imuroida ja viedä tulevaksi yöksi myös olohuoneen villamaton ulos lumihankeen – pakkanen on täällä mukavasti kiristynyt illan mittaan. Kuusi oli muuten edelleen varsin hyvässä kunnossa eikä varistanut neulasia juuri lainkaan, joten painetaanpa tilauspaikka kuusihimaan.fi mieleen ensi vuotta ajatellen.

Pakkasin pois muitakin joulukoristeita, mutta suurin osa jouluvaloista saa olla vielä hetken paikoillaan. Riisun niitä vähitellen tammikuun mittaan. Helmikuussa pimeys on jo siinä määrin väistynyt, että ilman kausivalojakin pärjää. Odotan kyllä kovasti kirkkaita talvipäiviä ja oikean talven alkamista. Lumi täällä etelässä on tullut ja mennyt, hiihtämään, luistelemaan ja laskettelemaan ei ole vielä oikein päästy. Oikeastaan homma pitäisi taas aloittaa siitä, että laitan luistimet, hiihtimet, monot ja kypärät riviin ja katson, mikä sopii kenenkin jalkaan ja käteen ja päähän. Sitten lähden etsimään täydennyksiä tarpeen mukaan. Haluaisin hankkia itsellenikin uudet sukset murtomaahiihtoon, mutta todennäköisemmin tässä käy niin, että perin pojiltani jotkin pieniksi jääneet.

Odotan myös talvilomaamme Rukalla (mietin kyllä sitä Pyhää mutta päädyimme tuttuun ja turvalliseen), odotan pääsiäistä ja kyllä, odotan myös kevään tuloa! Hei hei, joulu, annoit tällä kertaa parastasi, mutta nyt olen valmis siirtymään eteenpäin.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty *tähdellä. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkisto

pinnalla juuri nyt

keskustele