Blogissa on ollut hiljaista. Sain nimittäin muutaman päivän sitä kallisarvoisinta – aikaa. Mies ja pojat lähtivät Pohjanmaalle ja ensimmäistä kertaa yli puoleentoista vuoteen huomasin olevani yksin kotona. Olen pohjimmiltani melkoinen introvertti ja oltuani paljon ihmisten kanssa tekemisissä tunnen aina tarvetta vetäytyä hetkeksi omiin oloihini hengittämään. Mutta miten se on mahdollista, kun ei ole koskaan yksin? Jatkuva häly ja valmiudessa oleminen muita ihmisiä varten on kuluneen vuoden aikana on ollut varsin kuluttavaa.
Poikien lähdettyä kysyin siis itseltäni mitä sinä haluaisit tehdä ja kuuntelin vastauksen hyvin tarkkaan. En halunnut mennä tapaamaan kavereita enkä missään nimessä puhua kenenkään kanssa puhelimessa. En halunnut lähteä minnekään, missä olisi ihmisiä. En halunnut katsoa televisiota – liian meluisaa – enkä lukea blogeja saati päivittää omaani. Oikeastaan halusin vain olla kotona ja ”kutsua itseni iltateelle”, kuten siinä Eeva Kilven runossa sanotaan.
Opiskelin. Kävin pitkällä kävelylenkillä syysillassa. Nukuin raskaita päiväunia. Luin kirjaa. Monica Fagerholmin Säihkenäyttämössä on ihanan twinpeaksmainen tunnelma.
Toki eilen illalla valoja sammutellessa koti tuntui omituisen hiljaiselta ja mieli olisi tehnyt käydä lastenhuoneessa katsomassa nukkuvia lapsia. Vaikka rehellisesti sanottuna kaksi yötä ja niiden välissä ollut yksi kokonainen päivä ei ollut riittävästi mielen täydelliseen palautumiseen, otan kiitollisena vastaan sen mitä saan. Homman juju on taitaa olla siinä, että näitä hengähdystaukoja tulisi olla hieman useammin kuin puolentoista vuoden välein, jottei toipumiseen tarvittaisi kaksiviikkoista hiljaisuuden retriittiä.
Mitä sinä teet, kun olet yksin?
Kälyni vinkkasi minulle blogistasi pari viikkoa sitten ja tänne olen jäänyt tirkistelemään. Kaunis blogi!
Olen sinkku ja asun yksin, joten omaa aikaa on enemmän kuin tarpeeksi, välillä yksinäisyyteen asti. Olen kuitenkin niin sosiaalisessa työssä, jatkuvasti ihmisten kanssa, että usein myös nautin tästä päivittäisestä hiljaisuudesta ja yksin olemisesta. En siis osaa kuvitellakaan, miltä perheenäidistä tuntuu saada vaikkapa se reilu vuorokausi aikaa vain itselleen, täydessä hiljaisuudessa, itsekkäästi vain omia ajatuksia ja haluja kuunnellen. Olen samaa mieltä, noita irtiottoja teille äideille pitäisi suoda PALJON useammin. Nauti siis täysillä aina kun sellaiseen tulee tilaisuus!
Ymmärrän hyvin tuon, että jos on töissä paljon kanssakäymisissä ihmisten kanssa, tarvitsee sen hengähdystauon muualla. Onneksi oma työni on hyvin itsenäistä (jonkun mielestä ehkä yksinäistä) ja sisältää paljon omissa oloissaan möllötystä tietokoneen äärellä. Minulla homma toimii siis vähän toisin päin – saan töissä sen kaivatun tauon jatkuvasta vuorovaikutuksessa olemisesta.
Oi ihanuutta. Meillä asustaa kohta 3-vuotias vauhtihirmu, ja omaa aikaa on nolla miehen tehdessä vuorotöitä. Oikein kaiholla muistelen harva se viikko lapsetonta aikaa, kun sain töistä tullessani painella omaan työhuoneeseeni ja ihan vaan olla. Yksin. Hiljaa. Työnkuva on niin sosiaalista ja hektistä, että tarvitsisin todellakin palan rauhaa päivittäin, tai edes viikottain, mutta tätä on miehen hankala ymmärtää hänen oman työnsä ollessa aivan toisenlaatuista.
Kyllä. Mutta ei siitä ajasta silloin ymmärtänyt nauttia!
Voi, muistan niin elävästi tuon tunteen! Oli ihanaa, kun pojat lähtivät mieheni kanssa esim. neljäksi päiväksi (kolme yötä!) maalle vanhempieni luokse, kun minä olin vielä töissä. Lasten ollessa pieniä emme viettäneet yleensä 1-2 viikkoa pitempään yhteistä lomaa, koska halusimme pitää pojat ’lomalla’ päiväkodista kesä-heinäkuun. Ja syksyllä vietimme yhdessä viikon etelässä, jossa lapset saivat ’jatkaa kesää’ ja nauttia merestä/rantaleikeistä. Emme ole auringonpalvojia, mutta vilkkaat pojat nauttivat näistä reissuista ja kun lapsilla oli kivaa, oli meilläkin kivaa. 🙂
Mutta kun jäin yksin nautin, että yhtenä iltana saatoin jäädä kesähesaan kuljeskelemaan ilman kiirettä kotiin. Muina iltoina myös pysyin visusti kotona, kuuntelin musaa, siivoilin (rauhassa), EN tehnyt ruokaa, luin, nautin hiljaisuudesta. Nuoret asuvat kotona edelleen ja vieläkin nautin, jos joskus saan olla ihan yksin kotona. Vaikka olen sosiaalinen, nautin valtavasti omissa olissani puuhailusta. Jokainen Äiti ansaitsee välillä oman hetken niin kotona kuin pikku reissullakin. Sitten sitä taas jaksaa 🙂
Sinulla on kiva blogi ja kaunis koti, oli hauskaa eksyä tänne.
Mukavaa syksyä!
Kuulostaa ihanalta – ja tutulta. Sama juttu, en yksin ollessani kokannut mitään. Hämmästelin, kun tiskiäkin tuli vain pari hassua lautasta:) Kiva, kun löysit tänne!
Ihanaa! Oma aika on niin luksusta pienten lasten vanhemmille. Harvoin pääsee nauttimaan ihan vapaapäivistä! Useimmiten vain tunneista. Jos saan vaikka pari päivää vapaata, niin nautin kotona olosta. En juurikaan tee mitään ”järkevää” vaan löhöän sohvalla, katson leffoja, olen koneella, ehkä piipahdan ostoksilla, syön just sitä mitä haluan ja milloin haluan. 🙂 Arkisia asioita siis, mutta sellaisia jotka lapsiperhearjessa jäävät vähemmälle.
Ne muutamat tunnit, joita silloin tällöin saa itsekseen oloon, tuntuvat minusta lähinnä kuittailulta. Eihän siinä ehdi mitään! Mutta juu, kokonainen päivä tai kaksi! Se tunne kun tietää, että saa illalla mennä rauhassa nukkumaan eikä kukaan tule herättämään yöllä tai aamulla…
Voi tuo oma aika on kyllä niin ihanaa, itse nautin jo muutamasta tunnistakin. Neljän lapsen äitinä ja työssäkäyvänä sitä omaa aikaa ei yleensä ole ja siihen on varmaan jo tottunutkin. Mieheni kanssa olen viimeksi ilman lapsia ollut muutaman päivän lomalla vuonna 2005.
Auts. Niin, kyllähän siihen tottuu. Sullahan tulee kohta kymmenvuotispäivä täyteen! Tai toivotaan, ettei ehdi tulla:)
Mies, kolme lasta ja vaativa työ ihmisten parissa tekee sen, että omaa aikaa todellakin arvostaa. Nautin tosi paljon yksinolosta kotona. Työviikkokin tuntuu luksukselta, kun ei ole kiire kotiin, vaan voi käydä liikkumassa. Suurin helpotus on ruoanlaittovelvollisuuksien puute. Saatan siivota ja järkkäillä, mutta nukun paljon, syön fetasalaattia rucolalla (jota muu perhe ei kovin usein halua…) katson leffoja tai luen. Ihan sitä tavallista.
Suosittelen minäkin säännöllistä huoltoa yksinolon muodossa. Jos vaikka viikonloppu puoleen vuoteen, sekin olisi luksusta.
Viikonloppu puolen vuoden välein kuulostaa hyvältä. Täytyy ottaa tämä puolison kanssa puheeksi. Olisi mukavaa sopia asiasta etukäteen niin, että *tietäisi* jossain vaiheessa pääsevänsä vapaalle. Ja miehelle tietysti sama mahdollisuus.
Olemme lapseton pariskunta, joten omaa aikaa on helppo järjestää oikeastaan aina, kun sitä tarvitsen. Mutta välillä koen tarvitsevani myös sitä yksinoloa, pientä hetkeä, jolloin mieheni ei ole kotona vaan saan olla ihan itsekseni. Yksi ilta riittää tähän, en haluaisi enkä pystyisi olemaan yksin kokonaista yötä tai useampaa päivää.
Kun olen yksin, niin useimmiten keitän itselleni kannullisen teetä ja käperryn sohvan nurkkaan lukemaan jotain hyvää kirjaa tai lehteä. Nautin hiljaisuudesta, siitä että saan vain olla ja tehdä juuri sitä, mikä tuottaa sillä hetkellä eniten iloa.
Voin yhtyä tähän kommenttiin. Me olemme myös lapseton pariskunta. Itse työskentelen sosiaalisella alalla säännöllisessä päivätyössä ja mieheni tekee vuorotyötä. Erilaiset työvuoromme takaavat sen, että välillä molemmat saamme omaa aikaa. Ja sitä myös molemmat kaipaamme, vaikka tietysti nautimme myös toistemme seurasta. Itsekseni ollessa tykkään vain löhötä sohvalla hyvän lehden tai kirjan parissa ja vain nauttia hiljaisuudesta.
Tässä rupeaakin jo haikeana muistelemaan niitä aikoja, jolloin elimme miehen kanssa pariskuntana. Vuorotyökuvion ansiosta yhteistä ja omaa aikaa oli juuri sopivassa suhteessa.
Tähän täytyy vielä kommentoida sellainen hauska juttu, että miehemme ovat kurssikavereita ja samassa firmassa töissä. 😉
Haha, no sehän selittää! Me ruvettiin täällä heti kartoittamaan, että kuka kurssikaveri, muttei oikein päästy ratkaisuun:) Ihan samaa kurssia vai samoihin aikoihin opiskelleita?
Ihanan kuuloista. Kyllä, pariskuntakin tarvitsee välillä eroa toisistaan. Silloin kun me elelimme vielä miehen kanssa kahdestaan, oikein odotin niitä öitä, jolloin hän ei töittensä vuoksi ollut kotona ja sain viettää aikaa omissa oloissani.
Ehdottomasti eniten nautin yksinollessani hiljaisuudesta. Se tuntuu vain ihan mahtavalta ja harvinaiselta herkulta, vaikka muuten pidänkin itseäni sosiaalisena.
Juuri se, ettei ole mitään taustahälyä! Nykyään en koskaan pidä radiota auki autossa, se kun on niitä harvoja paikkoja, joissa saa olla hiljaisuudessa.
Yksinolo tekee hyvää välillä ja sitä todella kaipaa kaiken arjen kiireen ja hektisyyden keskellä. Harmi että siihen minulla ainakin on tosi harvoin tilaisuutta. Ehkä pitäisi oppia olemaan itsekkäämpi ja vaatia aikaa yksinololle helpommin.
Toiseen asiaan,joka ei tähän asiaan liity… Mikä on tuo ihana divaani ja mistä olet sen hankkinut? Meillä sohvan hankinta ajankohtainen ja tyyli olisi juuri tuon kaltainen.
Divaani on Ikean Arild-sarjaa, tässä postauksessa on kirjattu joitain kokemuksia:
http://lisbet-e.indiedays.com/2013/09/02/kokemuksia-ikean-arild-nahkasohvista/
Minulla oli tuossa loppukesästä yksi kokonainen päivä vapaata. Kahden lapsen äidille todellista luksusta. Käytin tuon päivän Alvar Aalto -museoon; kiertelin rauhassa museon puolen, ihastelin tarinoita muotoilun taustalla ja huokailin kauniiden tuotteiden edessä. Kahvion puolella nautin rauhassa teen ja leivoksen. Myhäillen fiilistelin oloani, hiljaisuus oli rauhoittavaa.
Kuulostaa mukavalta päivältä! Yleensä on aina kiire kotiin, silloinkin kun ei oikeasti ole kiire.
Pitääpä muuten joskus käydä tuolla museossa.
Hei, kuullostaa niin tutulta! Meillä kanssa kaksi poikaa (4v ja 6v), mieheni on siitä ihana, että ymmärtää mun ”oman ajan kaipuun” ja järjestää sitä mulle aina välillä mm. lähtemällä poikien kanssa vkl:si mökille. Mun mielestä siinä yhdistyy kaksi tärkeää asiaa; poikien ja isän välinen ”miesten suhde” vahvistuu ja mä saan sitä tärkeetä omaa aikaa, jonka seurauksena olen taatusti iloisempi ja pitkäpinnaisempi äiti taas pitkän aikaa! Eihän äitiyden myötä voi täysin unohtaa omalle hyvinvoinnille tärkeitä asioita tai jos unohtaa, niin aika huonosti käy pitkässä juoksussa. Meillä tämä toimii myös toisinpäin, mieskin saa tarvittaessa omaa aikaa (hän ei vain koe tarvitsevan sitä samalla tavalla kuin minä).
Niin, mitäkö teen omalla ajalla? Ihan ykkösenä; nautin hiljaisuudeta kotona ja siitä että puuhastella asioita keskeytyksettä. En tee ruokaa enkä hirveästi kotitöitä, vaan just niitä asioita mitkä jää arjen tuoksinnassa pois, katson leffoja, lueskelen ja käyn kiireettömästi kaupungilla. 🙂 Mutta ihanaa on myös huomata, että sunnuntaiaamuna jo kovasti odottaa sitä omaa rakasta miesporukkaa takaisin kotiin!
Tauon aikana mieli tosiaan kummasti muuttuu ”antaakaa mun olla rauhassa” -moodista ”mun oli teitä ikävä” -moodiin!
Meillä neljä lasta, töissä molemmat vanhemmat, emme edes säännöllisellä työajalla. Vanhin lapsista jo teini-iässä… Ja piti oikein miettimän. En ole _koskaan_ lasten jälkeen tainut olla yksin yötä kotona (ihan vain minä ypöyksin).
Ei ole mummolaa mihin mennä, ei mökkiä, ei olla lomailtu ikinä niin että vain mies olisi mennyt lasten kanssa. Omaa aikaa on; liikun, istun iltaa, lomailen, yhteistä aikaa miehen kanssa (pari kertaa vuodessa?), mutta että yksin kotona?! YKSIN KOTONA??!!! Mä taidan tietää mitä pyydän/toivon joululahjaksi 😀
Toivotaan, että pukki toteuttaa tämän tärkeän toiveen!
Meillä on syntynyt kolme lasta 4,5 vuoden sisällä, nyt kuopus kaksi ja elämä alkaa helpottamaan. Koko tänä aikana olemme käyneet kaksi viikonloppureissua ja muutaman kerran leffassa. En tahdo osata olla yksin. Jos lapset ja mies ovat joskus hetken poissa, siivoan sotkut ja sen jälkeen olen ihan ihmeissäni. Tulen toimeen 5-6 tunnin yöunilla, joten kun mies ja lapset ovat nukkumassa, on minun aikani vuoro. On ihanaa kun rakkaimmat ovat lähellä, mutta talo on hiljainen ja minulla hetki itselleni 🙂 Lapset ovat vain hetken pieniä, pian sitä omaa aikaa on enemmän kuin haluaisinkaan.
Apua, riittäisipä minullekin 5-6 tuntia! Mutta kun kahdeksankin on liian vähän…
Et arvaakaan, miten ihanaa on kuulla jonkun sanovan, että alkaa helpottaa kun nuorin täyttää kaksi. Sitä odotellessa. Toki meillä on vain nämä kaksi ja isommalla ikäerollakin.
Koin, että muutos yhdestä kahteen lapseen oli paljon raskaampi kuin kahdesta kolmeen. Ja oli yhden tai useamman vanhempi, niin kaikki ovat joskus väsyneitä ja jokainen tarvii omaa aikaa.
Ihana tuo puutaso! Mistä se on hankittu?
Taso on mieheni veistämä, tässä postauksessa kerrotaan tarkemmin:
http://lisbet-e.indiedays.com/2014/06/01/saunasta-inspiraatio-olohuoneeseen/
Mistä puustatuo on tehty?
Moi Nina, materiaali on tervaleppää.
Olen alkanut vasta jokunen aika sitten seurata aktiivisesti blogiasi ja tykästynyt siihen kovasti. Blogisi on ihastuttava kokonaisuus koostuen kauniista kuvista ja kivoista kirjoituksista. Tästä kirjoituksesta pidin myös erittäin paljon ja pienen lapsen äitinä pystyn samaistumaan siihen täysin. Se on oikeasti jotenkin hassua, että sitten kun sitä omaa aikaa olisi, niin ei melkein edes tiedä, että mitä tekisi. Mielessä olisi ehkä montakin asiaa, jota olisi kiva päästä tekemään yksikseen, mutta loppujen lopuksi sitä sitten useimmiten vain haluaakin olla ihan rauhassa ja itsekseen ehkä jotain rentouttavaa puuhastellen. Toisaalta, juuri näin saa parhaiten voimaa vauhdikkaan arjen pyörteisiin.
Voi kiitos, onpa mukava kuulla! Tiedätkö, minullakin oli pari päivää ennen tätä vapaata aika suuret suunnitelmat siitä, mitä kaikkea saisin aikaiseksi. Mutta lopulta päätin kuulostella itseäni ja tässä lopputulos. Pääasia, että tuntee olonsa levänneeksi!
Olemme asuneet ulkomailla 12 vuotta, lapset iältään 15 ja pian 13. Mieheni tekee 2-3 viikon mittaisia työmatkoja. Havahduin postaustasi lukiessani, etten ole koskaan ollut yksin kotona ilman lapsia. Minulle omaa aikaa ovat illat, kun muu perhe on mennyt nukkumaan. Tosin nyt, lasten kasvettua murrosikään, on heidänkin nukkumeenmenonsa myöhäistynyt pikkulapsiajasta. Omaa aikaa voi olla myös lauantainen retki yksin keskustaostoksille tai pitkä kylpy kirjaa lukien. Tässä vaiheessa elämää näen asian omalla kohdallani niin, että saan pitää lapsia luonani enää rajallisen ajan. Ei mene montaa vuotta, kun 15-vuotiaani lähtee armeijaan ja opiskelemaan. Jos nuorison keskinäinen kinastelu meinaa välillä hermostuttaa, muistutan itseäni tulevasta, jolloin lapset ovat lentäneet pesästä ja hiljaisuutta on sitten varmasti ihan riittämiin. Kiitos tärkeän aiheen nostamisesta esille. Toivon sinulle ihania syksyisiä hetkiä niin yksin kuin perheesi parissa!
Kiitos kommentista! Moni ei näköjään tule asiaa ajatelleeksi tai välttämättä edes toivo omaa aikaa. Varmaan osittain myös persoonakysymys; tiedän etteivät kaikki ole suinkaan niin tarkkoja omasta reviiristään, yksityisyydestään ja ajastaan kuin mitä minä saatan olla. Hyvä muistutus tuo, mitä sanot 15-vuotiaastasi. Kaikki ”pelottelevat” että aika rientää ja kaiketi se todella rientää… vaikka tällä hetkellä tuntuu että saisi joskus rientää vähän nopeammin 😀
Heipä hei! Bongasin blogisi vasta joitakin viikkoja sitten ja jäin heti koukkuun! 🙂 Mitä tekisin omalla ajallani? Jäin hiljattain äitiyslomalle ja sitä ennen suunnittelin, että yritän saada maailman valmiiksi ennen kuopuksemme tuloa. Nyt kun olen sitten kotona niin mietin, että enhän koskaan enää saa kokea samanlaista tilannetta, olla yksin kotona useamman viikon! Joten olen kysynyt itseltäni, haluanko oikeasti käyttää tämän ainutkertaisen ajan laatikoiden ja kaappien siivoamiseen vai tehdä jotain mistä oikeasti nautin ja rentoudun sitä tehdessäni. Ensimmäisenä vapaapäivänä menin rannalle (asumme etelä Euroopassa) ison mahani kanssa ja se tuntui todella lomalta, keskellä arkipäivää. Tulen muistamaan sen varmasti ikuisesti! En tiedä tulenko potemaan huonoa omaatuntoa jossakin vaiheessa mutta eiköhän ne siivoilut ehdi hoitaa joskus myöhemminkin. Joskus kaikkien vain täytyy tehdä sitä mikä tuntuu hyvältä koska se auttaa jatkossakin. Kiva, että sinäkin teit niin! Mukavaa syksyä! 🙂
Peukutan ehdottomasti rentoutumisen puolesta! On totta, että ihan heti ei vastaavanlaista aikaa ole näköpiirissä. Itse käytin ensimmäisen äitiyslomani alun sangen typerästi siivoamiseen ja järjestelyyn… Jaksamista loppuraskauteen – jokohan vauva on maailmassa?