Ilmeisesti olisi syytä tehdä jonkinlainen tilinpäätös joulunvietosta ja ryhtyä suunnittelemaan joulun purkamista. Meillä kuusi saa kuitenkin olla rauhassa loppiaiseen asti. Ajatukset ovat jo ajat sitten karanneet tulevaan vuoteen ja sen suunnitelmiin. Seuraavaa jouluakin on mietitty. Olen ehdottanut miehelle, että voisimme viettää sen perheen kanssa jossain lämpimässä ja stressittömässä paikassa lomaillen. Vastaus on ollut jyrkän kieltävä. Sehän tarkoittaa sitä, että juhannukseen mennessä mies tulee esittämään ajatuksen minulle omana ideanaan, eikös vain?
Ensimmäinen kotijoulumme sujui hyvin, rauhallisesti ja perinteikkäästi. Vietimme juhlaa muuten neljästään, mutta aattona miehen veli perheineen sattui olemaan paikalla joulupukin vierailun aikaan. Joulu täytti kaikki sille asettamani odotukset, vaikken edelleenkään tunnusta rakastavani sitä. En pidä övereistä enkä vajareista – jouluun tuntuu liittyvän olennaisesti nämä molemmat elementit. Ennen joulua vedetään stressiöverit ja jouluna taas luuhataan omissa nurkissa mitään tekemättä konvehteja syöden. Lifestylebloggaajana olen tietysti jouluyliannostuksen vaaravyöhykkeellä, sillä kynttilöiden ja kuusenhavujen fiilistely alkaa perinteisesti Pinterestissä jo lokakuussa ja marraskuusta eteenpäin kaikki blogipostaukset tuntuvat liittyvän jollain tavoin jouluun.
Joulun raskaimmat päivät sattuivat vasta pyhien jälkeen. Mies lähti töihin ja oli poissa monta pitkää päivää. Pojat kävivät ylikierroksilla kotona olemisesta ja herkkujen syömisestä. Olin joulun jäljiltä voipunut, eikä minusta ollut pikkumiesten energiaa suitsimaan ja aktiviteetteja keksimään. Kaiken kukkuraksi tapaninpäivän iltana huolestuin Ulpu-kanin kunnosta: se vaikutti flegmaattiselta ja näytti syöneen huonosti. Seuraavana päivänä tilanne oli jo sellainen, että pakkasin pupun ja pojat autoon ja hurautimme eläinlääkärin päivystykseen. Tuoreessa muistissa oli Ulpun Kerttu-siskon lähtö pari vuotta sitten – se kuoli kirjaimellisesti käsiin, mikä ei ollut kaunista katsottavaa.
Ulpullahan oli havaittu alkukesästä jonkilainen kasvain nisässä ja olimme päättäneet, että luopuisimme lemmikistämme ennen kuin sen tarvitsisi kärsiä. Jänö oli kuitenkin ollut hyvissä voimissa koko syksyn ja pattikin oli pienentynyt lähes olemattomiin. Eläinlääkärissä epäiltiin, että pupulla olisi toinen kasvain kohdussa ja että aikaa ei enää olisi paljon. Muistelin Kertun lähtöä ja tein päätöksen, että Ulpu nukutettaisiin. Tuntui kurjalta tehdä ratkaisu niin nopeasti poikien läsnäollessa ja miehen ollessa työreissussa, mutten halunnut ottaa sitä riskiä, että Ulpun tilanne romahtaisi seuraavana yönä kotona.
Poikia pupun hyvästely ei juuri hetkauttanut: kaksivuotias tuskin tajusi mitään ja esikoinen oli puolestaan kiinnostuneempi iPadilla pelaamisesta. Kyynelehtiminen jäi siten täysin minun tehtäväkseni. Olihan Ulpu nakerrellut lattialistojamme jo seitsemän vuoden ajan; se oli tullut meille ennen kuin menimme naimisiin ja saimme lapsia. Kotonakaan itkusta ei tahtonut tulla loppua ja tunsin, että itkin oikeastaan jo muutakin kuin pupun kuolemaa: jouluväsymystä, raskaan vuoden väsymystä ja niitä paineita, joita kohtaan työssä, opiskeluissa ja normaalissa arjessa. Vuoden aikana on ollut monia hetkiä, jolloin on tehnyt mieli itkeä, mutta itku ei ole tullut. Tarvittiin kaniystävän lähtö, että padot murtuivat.
Ulpu on nyt saanut liikuttavat pienet hautajaisensa ja elämä jatkuu. Uudelle vuodelle en ole tehnyt mitään erityisiä lupauksia; tavoitteena on pitää ilmassa siellä nyt olevat pallot ja kehittyä paremmaksi arjen jonglöörauksessa. Joitain metodeja olen ottanut käyttöön jo tänä vuonna ja niistä kirjoittelen tarkemmin lähiviikkoina. Pieniä blogiuutisiakin on tulossa vuodenvaihteen jälkeen, kuullaan siis!
Voi, vilpitön osanottoni. Lemmikistä luopuminen on niin kova paikka, koskee syvästi ja pitkään. Jouduin luopumaan kahdesta koirasta peräjälkeen. Ne olivat jo iäkkäitä, eikä luopuminen tullut yllätyksenä, mutta kuitenkin… Toinen kuoli käsivarsilleni silmiini katsoen, toisen ehdimme viedä ajoissa lääkärin nukutettavaksi. Ensimmäinen joulu ilman näitä sydänystäviä. Ymmärrän itkusi niin totaalisesti. Koko syksyn olen potenut luopumisen tuskaa. Kaksi pientä tuhkauurnaa on kaapissa, en henno niitä haudata edes. Ehkä suru jossain vaiheessa loppuu, nyt tuntuu että pahenee vaan koko ajan. Mutta, oikein hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!
Voih, osanottoni suureen suruusi. Tässä ketjussa on moni kertonut menetetyistä eläinystävistään, useimmat taitavat olla koiranomistajia. Kukaan ei kuitenkaan ole sanonut, että sehän oli *vain* kani, siitä olen kiitollinen. Hyvää uutta vuotta, toivottavasti ikävä hellittää jossain vaiheessa!
Voi ei! 🙁 Halaus ja osanotto sinne, lemmikin menettäminen on kamalaa. Tiedän. Ajattelen itse kauhulla sitä, että tuosta meidän koiravanhuksestakin saattaa aika jättää koska vain. Tai sitten joutuu itse tekemään sen raskaan päätöksen.
Niin, kumpi lienee pahempaa. Oma päätös vai arvaamaton lähtö. Mutta nautitaan ystävistämme niin kauan kuin he ovat täällä!
Voi ei. Osanotot koko sydämen pohjasta. Naisena, jonka mielestä lemmikki on perheenjäsen, heruttelen kyyneliä. Ei toivottu päätös joululle teillä. Itsekin tuossa taannoin havahduin, että sisustuskoira on jo ohittanut oman keski-ikänsä ja niin se meidänkin ikuinen pentukoira ikääntyy, pelkkä ajatuskin tekee haikeaksi.
Haikeaa on myös tämä joulun jälkimaku – tulisikohan se juuri tuosta övereiden ja vajareiden epätasapainosta. Niin ja kyllä sitä silmäkulmaa välillä polttelee se väsymys eli kai ne hanat on välillä hyvä aukaista. Ensi jouluna aurinkoon, ihan mahtava suunnitelma ja katsotaan millaiseksi suunnitelma on teidän perheessä jalostunut juhannukseen mennessä! Ensi vuoden suunitelmat ja blogiuutiset kuulostavat hienolta, pysytään kuulolla ja hyvää vuoden vaihdetta!
Kiitos osanotosta, Netta. Toivottavasti te saatte pitää sisustuskoiran luonanne vielä pitkään!
Oi voi, lämmin osanotto. :/ Olkoon ensi vuosi teille kuitenkin kaikin puolin iloinen ja onnellinen! <3
Kiitos osanotosta. Hyvää alkanutta vuotta sinnekin!
Voi kuinka surullista! Halaus. <3
Kyllä sitä itsekin välillä miettii miten aika riittää kaikkeen…ja kun välillä on tärkeää vain "olla".
Mutta innoissani jo odotan sinun blogiuutisia!
Kiitos Suvi. Onneksi tässä on ollut muutama päivä aikaa laittaa hyrrät kohdilleen, kiva uusi vuosi aluillaan.
Ensimmäisenä tuli minullakin mieleen antaa sinulle halaus! <3 Ja kyyneleet tulvi minunkin silmiini. Niin paljon kirjoituksestasi pystyin poimimaan omiin ajatuksiini ja voipumiseen… Itse pidän joulusta ja vaalin tiettyjä perinteitä, sitten kun vastaan tulee ihmisiä joita ne ei voisi vähempää kiinnostaa tai toisen panosta kunnioittaa, on se turhan raskasta. Kamalin jouluni ikinä… Mutta tällaiseen pystyy usein itse vaikuttamaan ja ensi jouluna taatusti eri meininki. Lemmikin menettäminen on surullista, ne on perheenjäseniä ja nähneet ja eläneet niin paljon perheen mukana. Miten joku voisikaan sanoa, että ne on 'vaan eläimiä'. Voimia ja iloa uuteen vuoteen, minäkin odottelen mielenkiinnolla mitä uutisia julkistat! 🙂
Kiitos virtuaalihalauksesta Mari! Jouluun liittyy niin paljon odotuksia ja latauksia ja sitten kun kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan (tai joku jopa sabotoi niitä), kriisi on valmiiksi keitetty. Kurja kuulla joulustasi! Toivotaan tälle vuodelle parempaa joulua… onneksi siihen on kuitenkin vuosi aikaa.
Osanotto Ulpun kuoleman johdosta, kyllä sitä lemmikkiä suree todella pitkään. Mä samaistun jouluun sun kanssa, se aiheuttaa aina lievää stressiä ja patoumia varmaan sen takia, että olen monesti jouluna todella poikki töiden vuoksi.
Hyvää uutta vuotta kuitenkin!
Kiitos Marjukka. No joo, opettajilla on aina niin älytön suma ennen joulua, voin kuvitella! Toivottavasti olet saanut välipäivinä ladattua akkuja. Uuteen hyvään vuoteen!
Voi, otan osaa menetyksesi takia. Itku helpottaa ja puhdistaa, vaikka kyllähän edesmennyttä lemmikkiä kaipaa ja suree ehkä pitkäänkin.
En tiennyt, että olit aloittanut taas bloggaamisen uudelleen. Bongasin äsken tutun blogin toisen blogin lukulistalta, ja luin heti kaikki minulle uudet postaukset läpi. On ihanaa saada sinut takaisin. 🙂
Oikein hyvää alkanutta vuotta!
Kiva että löysit tänne takaisin! Itku tosiaan helpotti, oli kai pala jos toinenkin jäänyt kurkkuun matkan varrella. Hyvää uutta vuotta sinnekin!
Osanottoni menetykseenne! Meillä oli melkein 15 v. vanha koira jolla iso nisäkasvain joka syksyn mittaan alkoi painaa sisäelimiä ja juuri ennen joulua teimme vaikean päätöksen luopumisesta. Emme uskaltaneet enää pitkittää asiaa pyhien yli juuri sen pelossa, että rakkaamme vointi huononisi ja joutuisimme sen tuskissa lääkäriin kiikuttamaan. Mutta koska tilasin ajan, jouduin itse useamman päivän elämään tiedon kanssa, kun pieni ystävämme katsoi minua luottavaisena silmiin. Tiesin lähdön tarkan ajankohdan ja se tuntui raastavalta. Olimme kuitenkin päättäneet, että koira saa elää viimeiset päivät vahvasti mukanamme tietämättä tulevasta. Ei siis itkua ja siinä ’roikkumista’, koska eläimet vaistoavat asioita herkästi. Kaikki tapahtui kuitenkin lopulta kauniisti minun syliini nukahtaen. Joulu oli surullinen ilman yhtä perheenjäsentä ja koska koiramme oli erittäin innokas joulupakettien avaaja, myös muiden kuin omiensa 😉
Lemmikin omistajalla on kuitenkin aina velvollisuus toimia eläimen edun mukaisesti. Näin oli parempi ja ikävä muuttaa ajan kanssa muotoaan, jättäen ne ihanat muistot pitkästä yhteisestä taipaleesta. Voimia teille, oman lemmikin menetys on aina surullista, mutta muistellaan ilolla niitä yhteisiä hetkiä! Eläin myös yhdistää perhettä ja ainakin meillä koira oli hyvä ja tärkeä kaveri lapsille heidän ollessa murrosiässä.
Hyvää uutta vuotta 2016!
Osanottoni koiranne puolesta. Ehkä meidän osalta oli hyvä näin, että kaikki tuli vähän yllättäen. En varmaan olisi osannut viettää joulua tietäen mitä tuleman pitää. Ulpu sai elää täyttää jäniksen elämää aivan viime päiviinsä asti. Pidetään hyvät muistot mielessä ja lähdetään odottavaisina uuteen vuoteen, eikös.
Kyllä sinä selviät. Ruuhkavuodet ovat selvästi ympyröineet sinut.
Olen itse aikoinani ollut samoissa tuulissa, ja rankkaahan se oli.
Toivo ei ole sitä , että kaikki menee aina hyvin, vaan toivo on sitä, että jotain liikahtaa ja ymmärtää miksi.
Kiitos Tiina kauniista sanoista. Jep, ruuhkavuosien sydämessä ollaan. Toiveikkaana uuteen vuoteen!