Kotona ollaan. Kolme yötä Tokiossa, vuorokausi lentokoneessa, hyrrät aikaerosta sekaisin mennen tullen. Koska matkamme oli näinkin lyhyt, olimme liikkeellä lähinnä fiilistelymielessä. Ajelimme junalla ja metrolla kaupunginosasta toiseen ja katselimme paikkoja ja ihmisiä.
Odotin matkalta jotain erilaista, mutta näkemäni Tokio oli monelta osin hyvin länsimainen. Esimerkiksi yllä oleva kuva voisi olla mistä tahansa eurooppalaisesta kaupungista. Ymmärretyksi tuleminenkaan ei ollut ongelma, sillä melkein jokainen vastaantulija puhui muutaman sanan englantia. Toisaalta kyllä sitä erilaisuuttakin löytyi ja varmasti hieman sivummalta olisi löytynyt vielä lisää. Jos palaan joskus Japaniin, haluan nähdä millaista on metropolialueiden ulkopuolella.
Yksi salaisista haaveistani muuten toteutui: koin ihan pienen maanjäristyksen. Yhtenä päivänä tuntui, että maa jalkojen alla oli jatkuvasti liikkeessä. Paikalliset eivät tietenkään reagoineet asiaan millään tavalla, mutta itselle tuli hieman epämukava olo, vähän niin kuin huimaisi koko ajan.
Linjakas minimalismi oli kunniassa ja miellytti skandinaavin silmää. Toisaalla vallitsi paljous: kun jotain oli, sitä oli paljon: ihmisiä, vaatekauppoja, pehmoleluja, mainoskylttejä, häkkyrän näköisiä kirjaimia. Shoppailujen kanssa kävi niin kuin minulle usein runsaudenpulan edessä käy: en osta mitään. Tuntuu, etten osaa tehdä juuri sitä oikeaa valintaa kaiken ihanan keskeltä. Ja entä jos tuolla nurkan takana onkin jotain vielä parempaa?
Ihmiset olivat tyylikkäitä ja olisin mielelläni kuvannut kadulla enemmänkin, jos olisin kehdannut. Koulupukuista nuorisoa oli paljon liikkeellä bleisereissään, tytöt polvisukissa ja vekkihameissa. Mieleen jäi erityisesti pieni tyttö, korkeintaan 6-7-vuotias, joka matkusti yksin metrolla. Hän oli tomeran näköinen tummansinisessä villakangastakissaan, huopahatussaan ja valtavan kokoisessa koulurepussaan. Harvassa suurkaupungissa, tuskin edes Helsingissä, näkee lapsen liikkuvan ilman vanhemman seuraa. Tyttö tosin piteli kädessään pussukkaa, johon oli kiinnitetty vihellyspilli – ilmeisesti uhkaavia tilanteita varten.
Nyt viikonloppuna on suunnattu hyrriä takaisin Suomen aikaan, sillä huomenna alkavat taas työt. Ja tänään olisi laskiainen eikä meillä ole vielä edes laskiaispullaa. Hillolla tietysti!
Olipa mukava lukea reissukuulumisiasi. Tänään on hyvä päivä leipoa pullaa, kun ulkona alkaa nousemaan luvattu lumimyrsky. Pullatarpeet, kerma ja vadelmahillo on jo valmiina odottamassa. Blogissani on sinulle jotain http://luksustaarjessa.blogspot.com/2012/02/tunnustus-viidelle.html
Mukavaa sunnuntaita! 🙂
Kiitos Riina!
Oi Tokio! <3 Toivonut pääseväni tuonne myös matkalle, Shanghaissa asuessamme useamman kuukauden emme ehtineet kertaakaan Tokioon :/ Kivoja reissukuulumisia!
Oo Shanghai! Mulle kaukoitä ei tosiaan ollut mitenkään aiemmin tuttu. Kiina olisi kyllä ehdottomasti seuraavien matkakohteiden joukossa ja Shanghaihin pääsisi suoralla lennollakin…
Kiitos kivoista kuvista, oli muutenkin mukavaa lukea sun Tokion-tunnelmista – itse kun en ole siellä koskaan käynyt. Kivaa sunnuntainjatketta! / veera
Tämä oli tosiaan aika pieni pläjäys, mutta kiva että pidit!
Tuttu tunne; kun vaihtoehtoja on liikaa, en pysty ostamaan mitään!
Siksiköhän tein juuri parhaat ostokset lähiostarin Lindexiltä:)
Ensimmäistä kertaa vierailulla täällä, ensivaikutelma erittäin positiivinen ja jään seuraamaan 🙂
Oi Tokio, ihana mutta erittäin laajalle levittäytynyt ja sen todelliseen koluamiseen menee useita päiviä (monen monta keskustaa). Hyvää ruokaa, paljon nähtävää ja koettavaa… Ja itseni yllätti täysin se ihmispaljous ja kuinka täysillä metroasemilla, kaikki sujui niin hienosti -kukaan ei rynninyt vaan kaikki liikkui sujuvasti ”jonoina”.
Metro kyllä yllätti helppokäyttöisyydellään. Jopa rattaiden kanssa kulkeminen onnistui. Jouhevuus taitaa perustua paikallisten kirjoittamattomiin toimintaohjeisiin. Itsellä oli välillä nolo olo, kun tunsi olevansa tiellä ja tukkeena.