Tänään on tullut mietittyä paljon blogin kirjoittamista ja sitä, kuinka paljon haluan ja pystyn antamaan itsestäni. Olen nyt bloggaillut huimat kolme viikkoa. Alusta asti on kuitenkin ollut selvää, että tämä on julkinen blogi, jossa käsittelen omaa elämäntyyliäni. Olkoonkin, että saan huolellisesti valita ja rajata aiheeni.
On ihanaa luoda jotain, olkoon se sitten vaikka blogi, jossa on kuvia ja tekstiä. Muuten arki supistuu liian pieneksi kehäksi ja suorittamiseksi, jossa samat asiat aloitetaan joka päivä alusta eikä mitään näkyvää tunnu jäävän jäljelle. Kertokaa silti, minua kokeneemmat bloggaajat, millaista on kirjoittaa omista asioistaan osittain näkymättömille lukijoille? Mihin vedätte yksityisyyden rajan?
Hyvä kysymys.. rajoja on monenlaisia ja joskus niistäkin lipsuu syystä tai toisesta. En ole itse mitään ”paperille kirjoittanut” eli menen ihan tunteella. Mutta oman naamani olen rajannut pois, sekä ihmisten oikeat nimet. En myöskään ole kertonut missä olen töissä, mutta ala on tiedossa. Asuinpaikasta olen kertonut vain kaupungin, mutta ikäni taas on kaikille avointa riistaa. Jos seuraa pitkään samaa blogia niin saa aika paljon tietoa pikkujutuistakin ellei sitten raja ole tosi tosi tiukka. Kyllä mut on useasti tunnistettu kaupungilla vaikka kasvot onkin sutattu.. mut ei se mitään.
Aluksi omasta blogistani ei tiennyt kukaan.. sitten se alkoi olla niin suuri osa elämää, että oli pakko kertoa kavereille, miehelle yms. Pari vuotta siitä anoppi ja miehen sukulaiset löysivät mun blogit vahingossa surffaillessaan.. että se siitä anonyymiydestä 😀 Nykyään sitä lukee sitten omakin äiti ja monta kaveria, mutta töissä en koskaan kertoisi blogistani, vaikka mistäs minä tiedän lukeeko sieltäkin jo joku 😉
Yleensä en ajattele kuka blogiani lukee ja koitan kirjoittaa sellaisia harmittomia juttuja, jotka ei käänny mua vastaan ajan kuluessa. Netistä kun ei saa mitään pois mitä sinne laittaa.
Mut on tää vaan niin paras harrastus! Mieskin jo ymmärtää tän tärkeyden ja hyödyn, eikä enää napise, vaikka vietän tunteja tietokoneen kanssa melkein päivittäin 🙂
Kiitos, kun kerroit kokemuksistasi! En minäkään erityisesti jaksa huolestua siitä, että joku tuttu minut blogista tunnistaa (ja varmasti tunnistaa jos paikalle sattuu), vaikka en ole erityisen laajalla jakelulla tästä tiedottanutkaan. Enemmän mietityttää ne kaikki tuntemattomat lukijat. Aika jännä tuokin juttu, että sut on kaupungilla tunnistettu.
Minä pidän parhaani mukaan henkilökohtaiset asiani poissa blogista. Toki olen kertonut mm. selkäleikkauksestani, mutta sehän nyt ei vaaranna välttämättä yksityisyyttäni tai henkilötietojeni paljastumista. Olen pohtinut, josko joskus nassuni blogiini laittaisin, mutta ainakaan vielä se ei ole ajankohtaista.
En ole kertonut töistäni tai että missä päin asun. Kaupunki kyllä on lukijoillani varmasti selvillä. Pyrin blogissani kirjoittamaan sisustuksesta, kosmetiikasta, ruoasta yms. siten, että blogi toimisi sekä minulle että lukijoilleni sellaisena suhteellisen kevyenä vastapainona arjelle.
Tulevaisuuden suunnasta en tiedä, aika näyttää. 🙂
”Vastapaino arjelle”, siinäpä avainsanat. Hassua miten joskus näkee lifestylebloggaajia syytettävän siitä, ettei esitellä einesruokia tai rempallaan olevaa kotia…
Tärkein neuvo: kirjoittele huoletta sellaisista asioista mistä itse pidät. Blogi on itselleni tärkeiden intressien eli kirjoitamisen, valokuvaamisen ja sisustamisen kombinaatio ja paljon olen nauttinut. Lähipiirilleni olen blogista kertonut heti alkuun, hehän niitä tärkeimpiä ihmisiä ovat ja tuntevat minut läpikotaisin 🙂 Blogista saa parhaillaan samanlaisen inspiraation kuin parhaasta kirjasta tai lehdestä. En tee mitään kummepia linjavetoja paitsi henkilöllisyyden suhteen (nimi, omat kuvat) enkä ota tätä turhan vakavasti: fiiliksellä mennään! Suosittelen samaa.
Juu, löysin rantein…:)
Löysin rantein täälläkin. Kaupungin olen blogissa paljastanut, samoin talosta löytyy kuvia joka suunnasta, mutta meidät ihmiset pidän aika lailla poissa tästä touhusta. Jotain pientä kerron, mutta ei kuvia eikä nimiä. Kaikki sukulaiset, kaverit ja tutut blogista kyllä tietävät!
Alun perin aloitin koko homman vähän päiväkirjafiiliksissä; saataisiin projekti talteen meille itsellemme, jälkeen päin muisteltavaksi. Ehkä osaltamme voisimme myös antaa raksavinkkejä jollekin toiselle. Ja vähän niinkuin sullakin, halusin itsekin osallistua tähän blogimaailmaan.
Olen saanut paljon ideoita, inspiraatiota ja hyviä vinkkejä monista blogeista. Monia blogeja lukee ihan kuin parhaimpia lehtiä. Bloggaamisesta on tullut itselleni tosi kiva harrastus, joka on huomaamatta alkanut viedä enemmän ja enemmän aikaa. Saapa nähdä mitä teen blogin kanssa kun talo on valmis. No, aika näyttää. 🙂
Toivottavasti jatkat blogin parissa vielä talon valmistuttuakin, haluan nähdä sisustuksen kanssa! Ja onhan siinä vielä pihamaata ja kaikkea muuta projektia, josta kertoa meille lukijoille tulevina vuosina, eikö vain 😉
Itse olen aika kasvoton bloggaaja. Siinä on se huono puoli että jään kasvottomaksi, mutta niin sen haluan olevankin. Kaiken henkilökohtaisimman pidän itselläni. Bloggaaminen on kiva harrastus ja sinä itse tiedät parhaiten miten sen haluat tehdä.
Aivan. Jokainen päättää itse omat rajansa. Huomaan kuitenkin ihailevani niitä, jotka bloggaavat rohkeasti omalla nimellään ja naamallaan. Tuskin pystyisin siihen itse.
Minä esiinnyn etunimelläni ja kasvoillani, ammattinikin on tiedossa. Ystävät, sukulaiset ja perhe tietää harrastuksestani, mutta en kuvaa heitä enkä kotiani enempää kuin mitä asukuvissa näkyy. Minusta bloggaajan tekee kiinnostavammaksi se, että kasvot näkyvät. Oma blogini on kevyellä viihdepohjalla, koska se on minulle ja toivottavasti lukijoillenikin pakopaikka arjesta ja naiselliselle turhamaisuudelle omistettu! Välillä olen innostunut pohtimaan vähän syvempiäkin… : )