Pääsiäinen tuli tänä vuonna ihan väärään aikaan. Paljon parempi ajankohta olisi ollut kolmisen viikkoa sitten. Nyt se sattui keskelle tenttiruuhkaa, miehen gradun deadlinea, blogijuttuja, miesflunssakierrettä ja mitä vielä. Minähän siis rakastan pääsiäistä ja pidän sitä paljon mukavampana juhlapyhänä kuin esimerkiksi joulua. Olisin halunnut viettää sitä asiaankuuluvalla hartaudella, mutta tänä vuonna pääsiäinen meni valitettavasti vähän kaiken ohessa.
Aina silloin tällöin joku varovasti kysyy, miten olemme järjestäneet perhe-elämämme. Sekä mies että minä opiskelemme, käymme töissä ja meillä on kaksi alle kouluikäistä lasta, jotka eivät toivon mukaan ole kohtuuttoman laiminlyötyjä. Blogia kirjoitetaan ja tehdään erinäisiä koti- ja pihaprojekteja ja aina joskus välillä lomaillaankin.
No, ensinnäkin täytyy todeta, ettei kumpikaan meistä käy töissä täyspäiväisesti, vaan meillä on ollut mahdollisuus vähentää jonkin verran työtuntejamme. Olemme myös molemmat vuorotyöläisiä, mikä tarkoittaa, että välillä töitä paiskitaan pyhät, yöt ja viikonloput mutta vastineeksi opiskelijaelämä arkisin klo 9-15 välillä onnistuu kohtalaisen hyvin. Aikataulutettu vuorotyö on myös luonteeltaan sellaista, ettei sitä tarvitse merkittävissä määrin tehdä kotona työajan ulkopuolella.
[envira-gallery id=”5247″]
Toisekseen koen vahvasti, että meillä juuri molempien opiskelu mahdollistaa opiskelun. Toiselta osapuolelta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä, venymistä ja (taloudellisen) vastuun kantamista, jos pariskunnasta toinen haluaa heittäytyä opiskelijaksi. Jaksaako toinen odottaa kaikki ne vuodet, jolloin kumppani istuu luennolla tai kirjastossa? Ymmärtääkö puoliso, miksi toinen haluaa opiskella ja kokeeko hän, että siitä on pitemmän päälle hyötyä? Meillä ei näistä asioista ole tarvinnut vääntää kättä, sillä kukapa tuntisi työssäkäyvän opiskelijan ilot ja surut paremmin kuin toinen samanlainen. Mieheni on juuri se, joka tsemppaa minua eteenpäin epätoivon hetkinä ja kannustaa menemään tenttiin, kun pakokauhuissani manailen, etten ole lukenut riittävästi.
Ja sitä paitsi – opiskelu on oikeastaan aika mukavaa ja vapaata puuhaa moneen muuhun asiaan verrattuna. Edes lääkisopiskelu ei oikeasti ole ympärivuorokautista rääkkiä, vaikka siitä usein sellaista kuvaa maalaillaan. Juuri tällä hetkellä itse asiassa toivon, että opiskelu ei loppuisi ikinä.
Tietysti myös järjestelyjä ja luopumista on vaadittu. Kumpikaan meistä ei vietä kovin aktiivista sosiaalista elämää – lähinnä sukuloimme ja tapaamme tuttavaperheitä silloin tällöin. Iltamenoja tai kalenteriin merkittyjä harrastuksia ei juurikaan ole. Perhe on vapaa-ajan prioriteetti numero yksi ja lasten päivähoitopäivät yritetään pitää niin lyhyinä kuin mahdollista. Lenkille pääsee, jos ottaa pyöräilevän jälkeläisen mukaansa, kuntosali vaatii jo suurempaa oveluutta.
Ennen kaikkea haluan korostaa, että siinä missä blogin kautta katseltuna kaikki saattaa näyttää helpolta ja ehkä täydelliseltäkin, jokainen onnistuminen on oikeasti vähän reunoilta röpelö. Läpäisty tentti tarkoittaa sitä, että kotona vallitsee kaaos. Huolellisesti kuvattu ja kirjoitettu blogipostaus on kirjoitettu aamuyön tunteina. Yritän viimeiseen asti vältellä stressiä, mutta aina välillä pinna palaa, ja kyllä meilläkin osataan huutaa! Välillä joutuu toteamaan, että ei yksinkertaisesti ehdi, ja sitten vain muokataan uusiksi sitä osaa aikataulusta, jota muokkaamaan pystyy.
[envira-gallery id=”5248″]
Postauksen kuvat? Otettu palmusunnuntaina. Kiitos Wildfood Polaricalle poropaistista ja mainiosta reseptistä! Kakun joku ehkä muistaakin, se on tietysti hääpäivän perinne.
Kuulostaa siltä, että teillä eletään täyttä elämää sen kaikilla mausteilla. 😄
Kauniisti ilmaistuna kyllä 😀
Kauniit kuvat!
Teillä on asenne ainakin kohdallaan:)
Nostan todella korkealle hattua teille molemmille työn, opiskelujen, päiväkodin ym. yhteensovittamisesta.
Itse vähän haaveilen paluusta yliopiston pankeille parin vuoden päästä ja alanvaihdosta. Siksi näitä kirjoituksiasi aiheeseen liittyen on valtavan kiva lukea.