No niin ja terveiset kesälomalaiselta. Tänä vuonna annoin itselleni luvan pitää loman myös blogihommista ja se tuli ihan tarpeeseen. Totta puhuen en ole ihan varma, missä välissä olisin blogia ehtinyt päivittämäänkään. Kesä 4- ja 7-vuotiaiden poikien kanssa on ollut toimintaa täynnä ja lämmöllä ajattelen sitä hetkeä, kun koulu ja päiväkoti alkavat puolentoista viikon päästä. Meillä oli tänä vuonna reilut kolme viikkoa perheen yhteistä lomaa, joka alkoi juhannukselta ja jonka olimme suurimmaksi osaksi reissun päällä. Heinäkuun puolivälistä olemme olleet taas molemmat töissä, pojat kotona – pikkuisen olemme saaneet hoitoapua isovanhemmilta mutta kaiken kaikkiaan annan kyllä meille taputukset olkapäälle tämän tempun onnistumisesta taas kerran. Epäsäännölliset työaikammehan tämän mahdollistavat.
Varsinkin vanhemmat lukijat muistavat, että kesät eivät ole olleet minulle helppoja aikoja. Tästä heinäkuusta jäi kuitenkin mieleen myös ajatus, että ihanaa kun pojat ovat jo noin isoja ja heidän kanssaan on helppo tehdä erilaisia asioita. Kun elimme pikkulapsivaihetta, kyselin usein internetiltä, milloin tämä oikein helpottaa. Minkä ikäisiä niiden pitää olla, että arki alkaa olla jotain muutakin kuin pelkkää selviytymistä, sanokaa nyt jokin tarkka luku? Vastaus: seitsemän ja neljä. Varoitus: he kyllä riitelevät paljon keskenään.
Parhaiten sen, että jotain on muuttunut, huomaa reissatessa. Kävimme lomallamme roadtripillä pohjoisessa (pieni postaus tulossa myöhemmin) ja lyhyellä kaupunkipyrähdyksellä Prahassa. Emme ole matkustaneet nelihenkisenä perheenä juurikaan ulkomailla. Esikoisen kanssa oli vielä aikaa, rahaa ja energiaa pakata matkarattaat ja hypätä koneeseen, ja hän ehti kaksivuotiaaksi mennessä vierailla ainakin Wienissä, Amsterdamissa, Sveitsissä ja Tokiossa. Sitten tuli omakotityömaa ja pikkuveli ja matkustaminen jäi. Kun viime vuosina on ollut mahdollisuus pieneen lomaan, olemme suunnanneet lähinnä kotimaan kylpylöihin.
Blogikollegani Noorat ovat kirjoittaneet tänä kesänä paljon vauvan kanssa matkustamisesta ja Laura puolestaan on ollut liikkeellä taaperon kanssa. Olen lukenut postauksia haikeana ja helpottuneena. Kun lähdimme Prahaan, pakkasin matkalaukkuun vaatteet ja hammasharjat. Ei hoitolaukkua, ei vaippoja, ei nokkamukia, ei purkkiruokaa (hm, muistan joskus jopa miettineeni, voisiko sitterin pakata mukaan) – eikä niitä matkarattaita. Toki moni tarvikkeista putoaa pakkauslistalta jo paljon ennen neljättä syntymäpäivää, mutta iän karttuessa lapsi kerryttää muitakin matkailua helpottavia ominaisuuksia. Hän esimerkiksi istuu lentomatkan omalla paikallaan tablettiin uppoutuneena. Hän todennäköisesti suostuu syömään jonkin ravintolan listalta löytyvistä ruoka-annoksista. Hän jaksaa kiivetä linnaan, joka on viisaasti perustettu kaupungin korkeimmalle kukkulalle. Hemmetti, hän jaksaa jopa istua katsomassa puolitoistatuntisen näytöksen maineikasta joskin turisteille räätälöityä mustaa teatteria!
Praha oli kaunis, lyhyen lentomatkan päässä ja sopivan kokoinen 48 tunnin kaupunkiloman viettoon. Turisteja oli kyllä aika paljon liikkeellä. Täyteen buukattujen hotellien suhteen otimme sen, mitä oli sopivassa hintaluokassa tarjolla. Hotel Golf oli positiivinen yllätys: supersiisti, vastikään modernisti remontoitu ja aamupalakin oli hyvä. Hotelli ei sijaitse keskustassa vaan noin 15 minuutin ratikkamatkan päässä ytimestä, taksimatka lentokentältä maksoi 500 korunaa eli vajaat 20 euroa. Mikään keskieurooppalainen hotellipalatsi se ei ole, mutta näin lapsiperheen näkökulmasta varsin toimiva paikka. Ainakaan meluhaittoja ei lähiössä ollut.
Olen käynyt kaupungissa kerran aiemmin, seitsemäntoistavuotiaana perheeni kanssa. Tuolta reissulta muistan sen, että vanhempamme antoivat minun ja neljä vuotta nuoremman veljeni liikkua kaupungilla kahdestaan, tämä siis aikana ennen kännyköitä. Se oli varsin voimaannuttava kokemus suojeltua elämää viettäneelle teinille. Nykyvanhemman silmin tuntuu pikkuisen hurjalta, että päästäisin alaikäiset lapseni liikkumaan yksin vieraaseen kaupunkiin ilman yhteydenpitoa, mutta ajat olivat toiset silloin. (Jos jotakuta kiinnostaa, ajoimme ratikalla ja kävimme Mäkkärissä, eli kovin rankasta menosta ei ollut kyse.)
Tässä kuitenkin pohdittavaa itselle, sillä matkailun seuraava vaihe – joskin kaukainen – on kai se, että lapset alkavat kaivata yhä enemmän itsenäisyyttä.
Mukavia heinäkuun viimeisiä päiviä! Kuun loppupuolen kotonaolossa on ollut se kiva puoli, että muutama sisustus- ja pihaprojekti on liikahtanut eteenpäin, niistä lisää tulevina viikkoina.
Tätä oli kuva lukea ja nyökytellä monessa kohtaa – uskon, että yllättävän pian tulee myös aika, kun jälkikasvua ei saa lähtemään mukaan mökille (joka kaiken lisäksi on ilman mukavuuksia) tai matkoille. Sitten kai nostalgisoidaan näitä vuosia.
Me lomailimme juuri New Yorkissa kolmen yön verran. Klaanimme pieninkin (vuoden teidän pienintä nuorempi) jaksoi uskomattoman hyvin kävellä koko päivän. Rattaat olisivat olleet kätevät siinä vaiheessa, kun hän nukahti kaikkina iltoina illallisravintolaan. Mies sitten joutui kantamaan hänet hotellille.
Lasten kasvamisen huomaa matkoilla ja arkenakin hyvin minusta myös siinä, että erilaisiin lähtöihin ja siirtymisiin menee vähemmän aikaa. Mökkimatkan taukopysähdys vessakäynteineen hoituu reilussa vartissa ja kotona 20 minuuttia riittää vallan mainiosti ruokkimaan koko porukan mikrossa lämmitetyillä edellispäivän ruuilla, harrastuskamojen vaihtamiseen ja starttaamiseen seuraavaan paikkaan autolla.
Alkaako teillä esikoinen koulutaipaleensa nyt syksyllä? Onnea ja iloa koulutielle!
NY junioreiden kanssa, olisipa ihanaa näyttää pojille isoon kirkon meininkiä! Niinpä, siinä vaiheessa kun päiväunet yms. ovat vielä ajankohtaisia, rattaat ovat kätevät. Meillä esikoinen tosiaan aloittaa koulun reilun viikon päästä, jännää on. Ps. Tuosta mökkijutusta vielä. Mulla on hirveä mökkikuume, mutten tiedä onko meillä mahdollisuutta toteuttaa mökkihaavetta lähivuosina. Ahdistaa kun tiedän, että nämä ovat ne vuodet kun pikkutyypit siellä parhaiten viihtyisivät. Haluan mökin nyt 🙂
Vousiko vuokramökki olla vaihtoehto? Vaikka pari viikkoa joka kesä samalla mökillä, niin se olisi tuttu ja tuntuisi vähän kuin omalta. Ja ilman ylläpitoon liittyviä tuskailuja… Meillä ainakin on mökki tällä hetkellä vähän hunningolla, kun aikaa ei yksinkertaisesti ole pitää siitä riittävästi huolta tai ainakaan tehdä mitään kunnostusprojekteja. Onneksi lasten mielestä on ihan hauskaa olla välillä alkeellisissa oloissa. Ehkä sitten eläkepäivillä on aikaa (ja rahaa) mökkiprojektiinkin. 😉