Lauantaiaamuna herättiin – noin viikonlopuksi – varhain ja käveltiin koululle laulamaan suvivirttä. Lähipiirissä ei vielä eletä lakkiais- ja valmistujaisjuhlavaihetta, joten loppupäivä otettiinkin sitten rennosti, kuten kesäloman alkuun kuuluu. Toisen luokan päättänyt esikoinen sai päättää ruokapaikan, joten päädyimme syömään Aleksis Kiven kadun kiinalaiseen, Ravintola Pekingiin. Paikan sisustus taitaa olla pojille se juttu! Meillä on siellä vakkariannokset: minulle kanaa cashewpähkinöillä, miehelle Kantonin kanaa ja pojille kahteen pekkaan kanaa kauden vihanneksilla (kauden vihannekset ovat aina samat riippumatta sesongista).
Illalla selailin antaumuksella somea, joka pullisteli kauniita ja komeita ylioppilaita, ysi- ja kymppirivejä sekä hymypatsaita ylpeiden vanhempien esittelemänä. Yritin iloita mukana, mutta joukkoon sekottui muitakin tunteita. Olen itsekin ollut se stipendiaatti ja kympin oppilas, jollaista varten koulu on kuin luotu, mutta elämä kahden vilkkaan pojan äitinä on antanut myös toisenlaista näkökulmaa asioihin. Mutta ei tästä sen enempää, suuret onnittelut kaikille valmistuneille ja koulumenestyksestään ansaitusti palkituille!
Maksimekkoni on ostettu jo aiemmin keväällä Espritiltä eräitä hääjuhlia varten. Yllätyin itsekin, miten monta kivaa mekkoa löysin silloin liikkeestä, vaikka kävelin sinne ikään kuin viimeisenä vaihtoehtona. Ehkä se johtui väripaletista, jos muistatte mitä kirjoitin lempiväreistäni muutama postaus sitten. Lopulta arvoin sovituskopissa kolmen kollaasiin kokoamani mekon välillä, mutta päädyin kuitenkin lyhyen kukallisen mekon sijasta maksimittaan, koska hääpäiväksi oli ennustettu aika viileää säätä (ja totta tosiaan, vihkihetkellä ulkona satoi lunta!). Erityisesti tuo tummansininen pitsihihainen yksilö jäi vielä mieleen kummittelemaan, sillä se olisi ympärivuotiseen käyttöön sopiva ja toimisi hyvin vaikka pikkujouluissa.
Laukun virkaa hääjuhlissa teki Ted Bakerin lompakko, joka on parin vuoden takaista mallistoa.
Kuvat ovat muuten jälleen hovikuvaajani, kohta 6-vuotiaan kuopuksen käsialaa. Mitä nyt muutama horisontti suoristettu ja rajaus korjattu julkaisua varten. Ensi syksynä meillä mennään siis kolmannelle luokalle ja esikouluun – päiväkotivuodet alkavat olla ohi. Tämä tuntuu hyvältä elämänvaiheelta, nyt kaipaan kovasti stop-nappulaa. Pelkään, että liian pian olen järjestämässä rippijuhlia tai jopa niitä valmistujaisia tai lakkiaisia!
