Eilen neuvolassa terveydenhoitaja totesi, että vauvaa voisi ruveta istuttamaan lyhyitä aikoja syöttötuolissa. Innostuimme ajatuksesta niin, että jo samana iltana kiiruhdimme ostamaan toisen Stokken Tripp Trapp -tuolin ruokapöydän ääreen. Uusi tuoli meni esikoiselle, ja vanhaan kaivettiin varastossa ollut vauvakaari. Oletteko muuten huomanneet, että Tripp Trappin malli on muuttunut niin, ettei vanhanmallista vauvakaarta voi enää asentaa uusiin?
Syöttötuoliin ja samalle tasolle muun perheen kanssa pääseminen oli iso juttu sekä pienelle miehelle että hänen äidilleen. Taas on otettu yksi askel poispäin vauva-ajasta. Kohta puolivuotias pötkylämme on jo iso kaveri, joka kertoo juttuja omalla kielellään ja käsittelee taitavasti isoveljeltä pihistämiään leluja. Enää toinen mokoma ja kotona asuu tyyppi, joka kenties ottaa askelia ja juttelee muutaman sanan. Olen aivan haltioissani. Niin ihanaa kuin onkin painaa nenä hennon nukan peittämää päätä vasten ja tuoksutella pientä ihmettä, on totisesti myös ihanaa, että hän kasvaa, kehittyy ja tarvitsee minua yhä vähemmän. On mahtavaa olla välillä muutakin kuin äiti; saa olla vaikkapa taitoluistelija, kuten Instagramista on viime päivinä käynyt ilmi (heikkolahjainen taitoluistelija – mutta kuitenkin).
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Juuri niin! Vauva-aika on toisaalta ihanaa, mutta kyllä aktiivinen äiti nauttii enemmän siitä kun saa välillä tehdä jotain ilman rinnalla roikkuvaa 🙂