Tiistaita! Viime viikko vilahtikin ohi vauhdilla. Töitä oli aika paljon ja samoin niitä kaipaamiani lähiopetuksia. Helposti vain niiden kombo johtaa päiviin, jolloin lähden aamuhämärissä kohti sairaalaa ja palaan illalla Kympin uutisten jälkeen. Pahimmillaan seuraavana päivänä on sama setti edessä uudelleen. Toisaalta vastineeksi on kyllä kokonaisia vapaapäiviäkin keskellä viikkoa, silloin pitää muistaa ottaa rennommin.
Viime viikolla koin myös oikeastaan ensimmäistä kertaa, että nyt minulle riitti tämä koronahässäkkä. En voi sanoa, että pandemia olisi suunnattomasti rajoittanut elämääni tähän asti. Viime kevään kotikouluepisodi oli tietysti oma juttunsa, mutta muuten olen saanut käydä töissä ihan oikealla työpaikalla ja opiskella. Olemme viettäneet aikaa perheen ja pienen lähipiirin kesken, enkä oikein muuta toivokaan. Ulkomaanmatkoja en ole osannut kaivata, vaikka kesällä vähän reissasimmekin Norjassa. Ennen kaikkea olemme olleet terveinä eikä koronaa ole lähipiirissäkään tavattu. Nyt tilanne on kuitenkin alkanut ryömiä ihon alle. Jotenkin koronauupumus korostui viime perjantaina, kun aamuisen kampaajareissun jälkeen olisin halunnut mennä kirjastoon opiskelemaan ennen iltavuoroa, mutta nehän ovat tietysti kaikki kiinni, samoin kuin suurin osa yliopiston muistakin tiloista. Istuin autossa Helsingin ruuhkaliikenteessä, ja kaikkialla tuntui olevan vain hirveästi harmaata lunta, äkäisiä kuskeja ja hälytysajoneuvoja. Silloin minusta tuntui, että kiitos ja näkemiin, me jätetään nyt tämä kaikki taaksemme ja muutetaan johonkin kauas kehäteiden ja koronarajoitusten katveesta!
Ja jokin pieni ääni vastasi: sehän olisi nyt aivan mahdollista.
Älköön kukaan vetäkö tästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Näitä ajatuksia on palloteltu edestakaisin jo kohta kymmenen vuotta. Aina on ollut jokin syy, miksi niin ei voi tehdä. Totta kuitenkin on, että syyt ovat käymässä vähiin.
Hetkinen, tämänhän piti olla hyvän mielen tyylipostaus ja minun piti jutella tuosta puserosta päälläni. Se on alkuvuoden ostos ihanalta uudelta tuttavuudelta, ranskalaismerkki Sézanelta. Ihastuin puseron romanttiseen kuosiin, jossa tuntuu olevan vaikutteita prinsessa Dianan kasariröyhelöistä. Hassua, että kertaustyylit ovat ehtineet jo 80- ja 90-luvuille! Diana on puolestaan taas kovin ajankohtainen The Crownin neloskauden myötä.
Sézanen valikoima on tutustumisen arvoinen, ja vaikka esimerkiksi neulepuolella materiaalit olivat mielestäni hieman arveluttavia, puseroista löytyy kauniita luonnonmateriaaleja ja herkkää tyyliä sekä romanttiseen että vähän suoraviivaisempaan menoon. Tämä ylläni oleva malli on siis Cléo.
Nyt pieni rentoutumishetki ennen iltapäivän luentoja ja illan päivystysharjoittelua. Kaupasta löytyi suosikkilehteni uusin numero, mikä tekee päivästä aina pikkuisen paremman (korona-angstin keskelläkin).
