Nyt se hartaasti odottamani arki on todellakin täällä. Arki pitää sisällään harrastusmenoja, aikataulusulkeisia ja metrien mittaiseksi venyviä WhatsApp-viestiketjuja mutta silti juuri tällä hetkellä olen hirveän tyytyväinen. Arkeen mahtuu myös tällainen perjantaiaamupäivä, jolloin mies on töissä, lapset koulussa ja kaikessa rauhassa kirjoitan blogiani teekupin äärellä. Olen niin paljon mukavampi ihminen, kun saan välillä oman latautumishetkeni.
Meillä on puolison kanssa mielestäni ihan hyvä vastuunjako arjessa, mutta tietyt roolit olemme kyllä ottaneet. Kuten tavallinen tarina kuuluu, naisena ja äitinä omalle kontolleni on kasautunut suurin osa lasten vaatteiden ja varusteiden hankinnasta ja kierrättämisestä, harrastusten ilmoittautumiset, viestintä ja koordinointi, yhteydenpito kouluun ja niin edelleen. Varsinaisessa vanhemmuudessa olemme kuitenkin aika tasavertaisia. Siinä on varmasti vaikuttanut se, että olen aikanaan palannut työelämään melko nopeasti, ollut siis pitkiä iltavuoroja poissa jo vauvavuoden aikana. Sellaisessa tilanteessa ei pääse muodostumaan äitijohtajuutta tai asetelmaa, jossa joku olisi lasten ykkösvanhempi. Sitä paitsi mieheni, joka otti jo teinipoikana hoitovastuuta nuoremmasta sisaruksestaan, oli aikanaan minua valovuosia edellä lastenhoitoasioissa.
Kodin järjestely ja siivous sekä ruokaostosten teko ovat silti vuosi vuodelta yhä enemmän minun kontollani. Osaan kyllä myös leikata ruohon, olen perheen ATK-tukihenkilö, kilpailutan sähkösopimuksen ja tilaan nuohouksen ennen lämmityskauden alkua, jos näin maskuliinisemmaksi miellettyjä tehtäviä mainitaan. Toisaalta mieheni hoitaa lukemattoman määrän muita perheen asioita ja tekee töidensä lisäksi välillä pitkää päivää rakentamisen ja remontoinnin parissa. Vielä lapsettomana nuorena parina remontoimme ensiasuntomme yhdessä lattiasta kattoon, mutta tätä nykyä en oikein uskalla edes porata ruuvia seinään ja se harmittaa minua.
Ihan oma lukunsa on se, että poikiemme olisi jo korkea aika ottaa enemmän vastuuta kodin asioista. Tunnustan, että olen ollut tässä asiassa luvattoman laiska. On niin paljon helpompaa tehdä asiat nopeasti itse kuin hitaasti lapsen kanssa, mutta se on ainoa keino päästä alkuun tällä saralla. Tällä hetkellä siivoan heidän huoneensa, vien heidän vaatteensa pyykkiin, joskus jopa pakkaan keittiön pöydälle jääneet koulukirjat heidän reppuunsa. Hyvät neuvot olisivat tarpeen, miten osallistaa helppoon elämään tottunut jälkikasvu kodin töihin!
Miten teillä kotona työnjako menee? Mitkä seikat ovat vaikuttaneet työnjaon muotoutumiseen?
Ihana asu ja siniset kipposet!
Muistan, kun meillä lapseg aloittivat oman huoneen siivoamisen, eikä se aina todellakaan ollut mieluista puuhaa. Poika etenkin innostui siitä jos otettiin aikaa, kauanko siinä meni. Pikkukisa. Siinä myös huomasi kuinka nopeasti siivoaminen lopulta kävi. 🙂
Kiitos Suvi, vaikka meillä ei ole astioista puutetta, olen jo pitempään haaveillut sinikuvioisista astioista kattausten mausteeksi 🙂 Kisa voisi hyvinkin toimia meillä, vanhan kunnon kiristys-uhkailu-lahjonta-kombon ohella.
Mietin ihan samoja asioita viime viikolla!
Etenkin lasten osallistaminen on myös meillä työn alla, olen ihan liikaa passannut heitä. Astianpesukoneen tyhjennys on jo vakiintunut heille, mutta melkein kaikki muut kotihommat vaativat suurta patistelua. Isompi on nyt ehkä vähän innostunut ruuan laitosta, joten siihen yritän häntä ottaa enemmän mukaan. Vaikka siivooja on ihana, kyllähän siinäkin lapset aika hyvälle oppivat, kun heidän tarvitsee vain järjestellä.
Miehen ja minun työnjako on teidän tavoin aika perinteinen, päivällistä tekee meillä se, joka on ensimmäisenä kotona. Mies kuljettaa lapsia vähän useammin harrastuksiin.
Kun mä aloitin aktiivisemman liikunnan ja etenkin ratsastuksen viime vuonna, olen useammin arkisin prime time – aikaan pois, joten miehelle on silloin automaattisesti siirtynyt ruuan laittajan/kuskaajan/vastuuhenkilön rooli. Ja miten ihana on nälkäisenä tulla valmiiseen pöytään!
Lohdullista, etten ole yksin. Ajattelin lähteä purkamaan tätä yksi asia kerrallaan. Ja ehkä pitää tehdä tiettyjä uudelleenjärjestelyjä, että kotitöiden tekeminen oikeasti luonnistuu myös 8-vuotiaalta. Esim. pitää hankkia yläkertaan oma pyykkikori. Puolisoiden välisessä työnjaossa yksi avainsana on varmasti juuri, se että häipyy itse paikalta 🙂 Iso peukku siis sun ratsastus- ym. harrastuksille. Mun täytyy tunnustaa, että tunnen niin huonoa omatuntoa iltavuoropoissaoloistani, etten oikein pysty ottamaan säännöllistä iltaharrastusta. Toisaalta pääsen päiväsaikaan helposti liikkumaan niin halutessani.