Kaupallinen yhteistyö Silmäaseman kanssa
Kun nuorena kuvittelin itseni äidiksi, siihen liittyi aina asetelma, jossa lapseni tekisi läksyjä keittiön pöydän ääressä samalla kun itse hääräilisin keittiössä. Harva asia vanhemmuudessa kuitenkaan toteutuu niin kuin on otaksunut, joten melkein hämmästyin, kun viime viikolla löysin itseni keskeltä tuota haavekuvaa: valmistelin lohta uuniin laitettavaksi ja katselin pöydän ääressä istuvaa pientä poikaa, joka raapusti kuvioita tehtävävihkoonsa. Meillä on todellakin perheessä koululainen ja uusi jännittävä elämänvaihe on alkanut.
Teknisesti ajatellen kouluun meno ei ollut vaikea suoritus. Koulu on sama tuttu rakennus, jossa esikoinen on käynyt päiväkotinsa ja esikoulunsa, eikä koulumatkaakaan ole kuin muutama sata metriä. Luokkatovereissa on paljon jo päiväkotiajoilta tuttuja kavereita. Poika itse ei osannut pitää muutosta niin mullistavana kuin me aikuiset ja hämmentyi, kun häneltä pitkin kesälomaa tentattiin ”jännittääkö kouluun meno” ja ”onko kynät jo teroitettu”. Olimme muutenkin yrittäneet jakaa kouluun liittyviä muutosaskelia pitemmälle ajanjaksolle, jotta kaikki asiat eivät tulisi mullistuksena yhdellä kertaa. Esimerkiksi oma puhelin hankittiin jo alkuvuodesta ja sen kanssa toimimisen pelisääntöjä on opeteltu vähä vähältä. Kevään ja kesän aikana esikoinen taas opetteli liikkumaan omatoimisesti kodin ulkopuolella, ensin lähileikkipuistoon, sitten vähän pitemmillekin retkille.
[envira-gallery id=”6145″]
Toisaalta paljon on oppimista. Kelloa ekaluokkalaisemme ei vielä tunne ja sen opiskelu pitäisikin aloittaa hankkimalla viisarikello ranteeseen ja kodin seinälle. Omien välipalojen valmistamisen suhteen pitäisi tsempata – palvelu on kotona pelannut vähän liiankin hyvin. Kengännauhojen sitomisen ajattelin toistaiseksi sivuttaa hankkimalla tarralenkkareita. Ja eikös koulussa ole nykyään valmiiksi kuoritut perunat? Onneksi koulun väki on ollut ihanan kannustavaa sen suhteen, mitä pienen tarvitsee osata ja monessa kääntessä on korostettu sitä, että ekaluokalla vasta opetellaan koululaisen taitoja.
[envira-gallery id=”6144″]
Huomaan silti olleeni erityisen tarkkaavainen lapseni suhteen viime aikoina: mitä ja kenen kanssa hän leikkii, onko hän apea, onko hän iloinen? Syökö hän riittävästi, valittaako hän oloaan, mahaa tai päätä? Jaksaako hän keskittyä käsillä olevaan tehtävään? Toisaalta on hyvä muistaa, että jos ongelmia ilmaantuu, niillä saattaa olla yksinkertaiset ja helposti korjattavissa olevat syyt. Esimerkiksi keskittymisvaikeuksien tai lukuhaluttomuuden takaa voi löytyä ongelmia näön suhteen. Näöntarkastus tehdään lapselle ensimmäisen luokan terveystarkastuksessa, mutta jos kotona on jo herännyt epäily näkövaikeuksista, lapsen kanssa voi mennä käymään optikolla. Silmäasema tulee tänä syksynä mainiolla tavalla vastaan ekaluokkalaisia ja haluaa tarjota kaikille koulutiensä aloittaville ilmaiset silmälasit ja linssit, mikäli lääkäri toteaa niille olevan tarvetta (alle 8-vuotiaan lasit määrää lopulta aina silmälääkäri).
Näköongelmista voivat kertoa mm. toistuvat päänsäryt, television katselu lähietäisyydeltä tai varovainen liikkuminen maastossa. Lue täältä lisää siitä, miten huomaat että lapsesi ei näe riittävän hyvin ja muista käyttää hyväksesi Silmäaseman mahdollisuus ilmaiseen näöntarkastukseen. On tärkeää, että kaikki saavat aloittaa koulutiensä samoista lähtökohdista!
Kouluissa on itseasiassa kuoriperunat nykyään, ovat paljon maukkaampia. En ole vuosiin nähnyt kuorittuja perunoita.
Itse syön ne kuorineen, näin tekee myös osa oppilaista.
Kiitos tiedosta, lienee aika päivittää käsitykset koulusta monen muunkin asian suhteen! Ne kuoritut ”kumiperunat” olivatkin aika kamalia.