Hääpäivämme oli jo maanantaina mutta nyt vasta ehdin viimein tekemään kanssanne aikamatkan seitsemän vuoden taakse. Tuntuu, että yhtä hyvin voisi matkustaa sata vuotta taaksepäin. Hääpäivästä tuntuu olevan suunnattoman pitkä aika, enkä oikein tunnistanut kuvista itseäni. Elämä oli silloin aika valmiiksi viitoitettua. Oli opiskeltu ja menty töihin, ostettu ja remontoitu oma koti, matkusteltu yhdessä ja hankittu kaksi lemmikkikania. Kaikki tuntui niin kovin valmiilta, että häiden tarkoitustakin piti oikein pysähtyä pohtimaan. Miksi järjestää suuret juhlat parisuhteemme kunniaksi juuri nyt? Vastaus löytyi muista ihmisistä. Halusimme tuoda omat sukumme ja muut meille läheiset ihmiset yhteen samana päivänä. Ja kai joukossa oli ripaus perinteiden kunnioittamista ja vanhanaikaisuuttakin.
Nuo olivat vuosia, jolloin hääkalenterissa oli ruuhkaa! Jos kesällä oli tiedossa kolmen pariskunnan häät, se tiesi sitä, että polttareissa ja juhlissa meni helposti kuusi kesäistä viikonloppua. Siispä emme itse halunneet kesähäitä. Koska kevät on minusta aina ollut ihanaa aikaa ja huhtikuu juhlien puolesta yleensä ruuhkaton sesonki, päätimme päiväksi 4.4.
Juhlien varhaiskeväinen päivämäärä sulki kuitenkin pois sen mahdollisuuden, että olisimme menneet naimisiin sillä pienellä keskisuomalaisella paikkakunnalla, josta olen kotoisin. Olin aina kuvitellut meneväni naimisiin lapsuudenmaisemissani ja visualisoinut hääni kotipaikkakunnan ihanaan, valoisaan kirkkoon. Totuus kuitenkin oli, ettei sieltä löytynyt juhlapaikkaa, joka olisi taannut miellyttävät olot 114 vieraallemme huhtikuun vaihtelevissa olosuhteissa. Toiseksi paras vaihtoehto löytyi siis Helsingistä, eikä Temppeliaukion kirkon upeissa puitteissa tietysti ollut valittamista.
Juhlapaikkana meillä oli Kulosaaren Casino. Keväthäistä haaveillessa mielessä oli tietenkin kirkkaan aurinkoinen päivä, mutta niinhän siinä kävi että hääpäivänä oli utuista ja tihkusateista. Kun olimme vierailleet Casinolla etukäteen, olimme ihailleet upeaa merinäkymää. Hääpäivänä maisemasta ei näkynyt sumun vuoksi oikeastaan mitään. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä vai miten se oli…
Casino on hääpaikkana kyllä tosi upea, vaikka sisutuksessa on ehkä ripaus ruotsinlaivaa. En tiedä, onko sitä päivitetty näiden kuvien jälkeen. Mitään suurempia koristeluja tila ei järjestäjien osalta vaadi paitsi tietysti kukkia! Jos minulta kysyttäisiin, mitä tekisin toisin, niin en pihistelisi kukkien kanssa. Meillä oli pöydissä pienet kimput ja yksi isompi kukkalaite noutopöydässä, mutta olisi niitä enemmänkin tilaan mahtunut.
Minulla ei ole juuri minkäänlaista mielikuvaa siitä, mitä söin tuona päivänä, mutta kuvien mukaan olen jotain lautaselleni kasannut. Oikeastaan valitsin nämä kuvat tähän siksi, että niissä hääpukuni näkyy paremmin. Tein sen itse. Moni oli kauhuissaan puvun edistymisestä, sillä se valmistui vasta muutama päivä ennen häitä. Aloitin sen tekemisen toki hyvissä ajoin jo syksyllä, mutta tämäntapainen käsityö vie aikaa. Puku on silkkizibelliiniä ja sen päällä on käsin aplikoitua puuvillapitsiä ja Swarovskin kristalleja. Sisäpuolelta löytyy tukeva korsettiosa, organzavuori, tyllialushame ja jouhinauhoja helmaa tukemassa. Aikaa kaavoituksesta viimeistelytöihin meni satoja tunteja. Vaikkei puvusta tullut ihan täydellistä, olin siitä silti onnellinen, sillä itse ommeltu hääpuku oli ollut jo pitkään haaveenani. Siihen valitettavasti jäikin ompeluharrastukseni, sillä lasten saamisen jälkeen ei ole enää ollut aikaa näin vaativin ompelutöihin.
Jos jotain harmituksen aiheita voi häistä sanoa jääneen, niin en ollut kampaukseeni kovin tyytyväinen. Niskasta alas oleva osa on lisäkettä, joka oli vielä hääpäivän aamuna kauniisti kiharrettu mutta oikeni nopeasti kosteassa säässä. Myös häävieraiden halailu johti siihen, että tukka oli lopulta vähän miten sattui. Valitsisin nyt kestävämmän hiustyylin. Meikki oli sen sijaan todella mieluinen, tuttu maskeeraaja teki siinä varmaa työtä.
Ihana hääkakku oli Kakkugalleriasta ja hääpäiväperinteemme on juhlia kotioloissa samalla kakulla (tai vastaavalla, sillä reseptiä hieman muutettiin muutama vuosi taaksepäin).
Alla kuva äidinpuoleisen sukuni hääperinteestä: suvun naimisissa olevat naiset kaappaavat morsiamen ja heittävät häntä kohti kattoa – sulhanen saa luonnollisesti saman käsittelyn miehiltä.
Ilta päättyi kuten useimmat häät eli vauhdikkaaseen irrotteluun tanssilattialla. Emme kuitenkaan itse olleet paikalla aivan tappiin asti, vaan livistimme suunnitellusti ennen puoltayötä. Hääkimpun heitin jenkkityyliin vasta auton ovelta eräälle tarkoin valitulle henkilölle, joka astelikin avioon muutaman vuoden kuluttua.
Hääpäivä oli ihana ja täynnä tunnelatausta. Oli hämmentävää nähdä kaikki tutut juhlapaikalla ja tajuta, että kyseessä olivat todellakin omat häät. (Kiitos kaikille mukana olleille, jos tätä luette.) Mutta toisin kuin silloin luulin, kyse ei ollut mistään vastauksen lukitsemisesta loppuelämäksi. Siitä ne yhteiset seikkailut vasta toden teolla alkoivat ja ovat vieneet tähän villahääpäivään asti. Ja jos alussa mainitsinkin hääruuhkasta, niin viime vuosina häitä on ollut valitettavan harvoin. Toisaalta, miksi tällaisen juhlan pitää olla niin ainutlaatuinen juttu elämässä? Voisihan sitä varata juhlatilan ja bilebändin vaikka kymppivuotishääpäivänkin kunniaksi!
Hääkuvat otti Jukka Veijalainen.
Viikonloppuna luvassa paluu nykyhetkeen pihatyöpäivityksen merkeissä. Instasta voi käydä kurkkaamassa ennakkotunnelmia.
Teit pukusi itse ja noin upean puvun. Vau! En tiennytkään, etä olet käsityöihmisiä. Jos saan kysyä, niin onko sinulla alan koulutus vai oletko itseoppinut. Minulla on alan koulutus, mutta silti en uskaltautunut tekemään hääpukuani itse. Vuosikymmenien haaveen kastemekon ompelemisesta esikoiselle toteutin, onneksi. 🙂
Voi kiitos Susanna! Mitään muodollista koulutusta minulla ei ole mutta olen ommellut itselleni vaatteita kouluiästä lähtien. Parikymppisenä rupesin toden teolla pureutumaan pukuompelun saloihin ja luin mm. paljon aihetta käsitteleviä kirjoja. Erityisesti minua kiinnostavat haute couture -salonkien käyttämät tekniikat. Ennen hääpukua olin jo tehnyt itselleni useita cocktail- ja iltapukuja, joten uskalsin lähteä leikkiin. Luulen kuitenkin, että kykyni rajoittuvat vain itselleni ompeluun, enkä ole yhtä yhtä poikkeusta lukuunottamatta koskaan tehnyt pukuja toisille. En ole muutenkaan varma, että kaikki työskentelytapani kestäisivät ammattilaisen tarkastelua 😉 Ihanaa, että ompelit esikoisen kastemekon! Ehkä siitä tulee perheessänne kiertävä perintökalleus.
Ihana upea puku, melkoinen taituri olet:)!
Kiitos Hanna 😀
Pakko myöntää, aivan ihanat puitteet ja upea puku. Siro ja tykkään varsinkin pitsin käyttämisestä hääpuvusta. Olet kyllä taidokas! Kulosaaren ruoasta olen kuullut paljon hyvää, Temppeliaukion kirkko on vaikuttava ja oli varmasti mieluisa vieraillenne ja sääkin taisi jäädä toissijaiseksi. Ja tuo kakku! En välitä yleensä suklaasta, mutta Kakkugallerian kolmen suklaan kakku on ehdoton!! En kestä!
Joka tapauksessa hyvää viikonloppua ja hyvää (myöhästynyttä) vuosipäivää !
Kiitos kauniista sanoista! Meillä on itse asiassa ollut monta kertaa tarkoitus mennä Casinolle nauttimaan menusta ihan ajan kanssa mutta toistaiseksi aikomus on jäänyt yhteen ainoaan kertaan: olimme siellä rapujazzeilla häitä seuraavana vuonna. Jazzit voisin hyvin testata uudelleenkin.