Onpas taas pitänyt kiirettä! Siis kiirettä ironisesti, samalla tavoin kuin ihmiset sanovat pitäneen kiirettä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Olen saanut nauttia pitkistä yöunista ja rauhallisista aamuista ja ollut poikia kotona vastassa, kun he tulevat koulusta. Toisaalta olen säätänyt yhtä ja toista koulun ja harrastusten alkuun liittyvää asiaa, yrittänyt laittaa asioita kuntoon vauvaa varten, hieronut Tori-kauppoja käytetyistä tarvikkeista ja pessyt pieniä bodyja käyttökuntoon. Välillä taivun ajattelemaan, että perhe-elämän jouheva pyörittäminen oikeasti vaatisi sen, että toinen vanhemmista olisi täyspäiväisesti kotona.
Raskauden etenemisen suhteen on ollut pientä murhetta, joka tuntuu sitäkin merkittävämmältä, kun tähän asti kaikki on mennyt niin hyvin. Olen käynyt loppuraskaudessa äitiyspolilla seurannassa, sillä istukka on ollut niin lähellä kohdunsuuta, että se olisi saattanut olla este alatiesynnytykselle. Kuluneella viikolla oli synnytystapa-arvioksi nimetty seurantakäynti, mutta siellä tuli onneksi hyviä uutisia: istukka oli noussut sen verran, että alatiesynnytys on turvallinen eikä suunniteltua sektiota ole tulossa.
Tosin jos laitan käden sydämelle, saatoin hetken ajatella, ettei suunniteltu sektio olisi ollut yhtään hullumpi vaihtoehto. Minulla on kaksi ihan hyvää alatiesynnytyskokemusta, mutta kuinka helppoa olisi ollut mennä vain sovittuna päivänä sairaalaan ja antaa muiden hoitaa loput, varsinkin kun kyseessä on joka tapauksessa viimeinen synnytykseni? No, olen kyllä tietoinen kummankin synnytystavan hyödyistä ja haitoista, enkä kannata tarpeettomia sektioita, en itsellenikään.
Mutta sitten ne huonot uutiset. Käynnin yhteydessä tehtiin myös sikiön painoarvio ja vauvapa olikin ottanut kasvupyrähdyksen viime kerrasta. Sain passituksen sokerirasitukseen (jota minulle ei siis ole tehty tässä raskaudessa, koska kriteerit eivät ole täyttyneet) ja raskausdiabeteksen diagnoosihan sieltä napsahti. Eikä mikään hiinä ja hiinä -tulos vaan sekä yhden että kahden tunnin arvot olivat koholla.
Otin tiedon aika raskaasti ja henkilökohtaisesti, sillä kyllähän minun olisi järkevänä aikuisena ja terveydenhuollon ammattilaisena pitänyt osata toimia viisaammin ja koostaa ruokavalioni paremmin. Vaikka ikä on varmasti myötävaikuttava tekijä diagnoosissani, omassa mielessäni kyseessä on ennen kaikkea elintapasairaus. Kun nyt mietin kesän ruokavaliotani, ei siinä ole välillä ollut järjen häivää.
Viikkoja ei ole enää monta jäljellä, mutta olen motivoitunut tekemään sen mitä tehtävissä on. Varsinainen ravitsemusneuvonta ja verensokerin mittauksen opastus olisi mennyt pitkälle ensi viikkoon, mielestäni liian kauas. Pyysin neuvolasta itselleni sokerimittarin, tarkistin ruokavaliota ohjeiden mukaan ja aloitin seurannan omatoimisesti. Onneksi näin alkupäivien perusteella näyttää siltä, että verensokerin hallinta ruokavaliolla onnistuu. Vauva on toki jo kasvanut, mutta jos saan sokerit hallintaan loppuraskauden ajaksi, lapseni ensimmäiset päivät tässä maailmassa tulevat ehkä olemaan helpommat.
Raskausdiabetes on myös hyvä muistutus siitä, että elintapasairaudet vaanivat jokaista ja tämä lisää riskiäni sairastua 2-tyypin diabetekseen myöhemmin. Vaikka olen ollut koko aikuisikäni normaalipainoinen ja suurin paheeni on liiallinen Pepsi Maxin kulutus, ryhtiliike olisi tarpeen meidän koko perheen ruokailussa. Liikuntapuoli minun on katsottava kuntoon lähivuosina. Toisekseen verensokerin omaseuranta on todella opettavaista lääkärin työn kannalta. Aterioiden miettiminen ja mittaukset vievät paljon päänsisäistä kaistaa – miten tällainen onnistuisi, jos olisin normaalisti työelämässä, vuorotyössäkin?
Näin tänään, palaan pian toivottavasti kevyemmin aihein!
Voi, mä muistan yhä kun sain itse radi-diagnoosin, ja pettymys itseen on kyllä siitä täydellinen kuvaus. Myös mulla oli silloin ruokavaliossa korjattavaa ja pahemman luokan colakoukku. Vaikka raskaudesta ja diagnoosista on jo 9 vuotta, sokerit normalisoitui raskauden jälkeen ja olen korjannut ruokavaliota hurjasti sen jälkeen, huomaan, että mulle tulee nykyäänkin sokeripiikeistä aika huono olo. Eli siellä se elämäntapasairaus tosiaan vaanii. Hyvä, että sokerien hallinta näyttää sulla onnistuvan ruokavaliolla!
Olen erittäin samaa mieltä siitä, että kotitalouden ja arjen jouheva pyörittäminen vaatisi toisen vanhemman kotona olon tai ainakin osa-aikatyön!
Muistan hyvin, kun kirjoitit aiheesta, se tuli heti mieleen diagnoosin saatuani. Toivottavasti minullekin tämä toimii samanlaisena potkuna kohti parempaa syömistä ja liikunnallisempaa elämäntapaa. Tällä hetkellä harmittaa, että diagnoosi tuli näin myöhään, sillä jonkinlaisia oireita on ollut jo aiemmin (sellaisia, joita on kyllä muillakin helteestä kärsivillä gravidoilla) ja jälkiviisaasti katsottuna sikiön kasvun merkit olivat nähtävissä jo heinäkuun kontrolliultrassa. Ennen kaikkea mun olisi kannattanut itse pyytää neuvolassa sokerirasitusta jo aiemmin, kun se joka tapauksessa lähes kaikille yli 40-vuotiaille odottajille tehdään. Mutta olisiko alkuraskaudessa tullut mitään esiin, ei välttämättä.