Palataan vielä toiseenkin lähimenneisyyden kattaukseen: pyhäinpäivän iltaan appilassa. Arvaattekin varmaan, että pöytä oli katettu mieheni vanhempien perheyrityksen Amforan astioin. Ihailen aina anoppini tapoja kattaa pöytää ja yritän ottaa niistä mallia kotiin. Ajattelin listata tähän muutamia matkan varrelta tarttuneita oppeja:
- Älä säästele. Astiat on tarkoitettu käytettäviksi. Käytä kauneimpia astioitasi arkisinkin ja yksinkertaisiakin aterioita syödessä. Erillistä pyhäastiastoa ei tarvita (arvokkaat perintöastiastot poislukien).
- Älä tuo kattiloita ja pannuja pöytään. Hanki sen sijaan muutama kaunis kulho ja vati, joista tarjoilet ruoat.
- Keksi astioille uusia rooleja. Lautanen voi olla salaattikulho, jälkiruokakulhosta voi juoda sampanjaa ja juomalasista voi tarjoilla jälkiruoan.
- Kerrosta. Käytä aluslautasia tai puualustoja sekä tarjoilukulhojen että ruokalautasten alla. Tämä tuo elävyyttä ja runsautta kattaukseen.
- Yhdistele. Erilaiset astiat mahtuvat samaan kattaukseen, kun niillä on jokin yhteinen tekijä: pohjaväri, mallisto, koristelu.
- Sovella vaateostoksilta tuttua ajattelua astiakaupoilla: sopiiko nyt hankkimani astia niihin astioihin, joita minulla on jo kotona?
- Kata kauniisti myös pienille lapsille. Astioita oppii kunnioittamaan, kun pienestä pitäen saa syödä oikealta posliinilautaselta.
Ihanat muuten nuo lastutuolit ruokapöydän ääressä. Näitä pidetään kai enemmän ulkokalusteina, mutta toimivat ne yhtä hyvin sisätiloissa. Ne ovat kevyet siirrellä ja niissä on mukava lekotella pitkien illallisten aikana…
Kaunis kattaus. Kyllä ruokakin maistuu paremmalta kun pöytä näyttää kauniilta, mutta harvoinpahan sitä arkena tulee ajateltua.
Noista tuoleista olisin halunnut kysyä, että eikös nuo ole Artek:n Provence lastutuolit?
Kyllä käsittääkseni juuri ne. Ainakin pari vuotta sitten, kun appivanhemmat hankkivat uusia tuoleja parin huonoon kuntoon menneen tilalle, tulivat ne Artekilta. Mutta olenkohan käsittänyt oikein että lastutuoleja tekee klassisen esikuvansa mukaan useampi valmistaja?
Olen tuosta kauniisti kattamisesta samaa mieltä. Miksi säästellä, eikö estetiikka kuulu arkipäivään ja mikä tilaisuus on sitten tarpeeksi ”hieno”? Meillä annostellaan isolla hopealusikalla arkiruokia päivittäin, muuten sitäkin tulisi käytettyä ihan liian harvoin.
Muinoisen poikaystäväni erittäin varakkaan isän merkkipäivää juhliessa vieraille tarjoiltiin sampanjaa halvimmista mahdollisista peruslaseista, vaikka kaikille vieraille olisi riittänyt pitkäkaulaiset Iittalan Aurora-lasit. Kysyin päivänsankarin vaimolta, miksei niistä tarjoiltu. ”Jos joku vieraista hajottaisi lasin, hänelle tulisi paha mieli. Käytetään niitä joskus toiste”. Tulikohan sitä toista tilisuutta, muutamissa juhlissa olin sen jälkeenkin heillä, mutta laseista ei koskaan juotu.
Hauska tarina ja hyvä esimerkki turhasta säästelystä. Voi hyvin olla, että lasit ovat edelleen siellä vitriinissä oikeaa päivää odottamassa…
Totta, kauniita astioita täytyy käyttää arkisinkin minunkin mielestäni. Tuolit ovat minun mielestäni Le Corbusierin tuolit – alunperin tehty kastanjan lastuista.
Jos tarkkoja ollaan, pöydän ääressä on kahta hieman erilaista tuolia. Osassa on leveämpi käsinoja, jossa on mukana lastuja ja osassa pelkästä rottingista taivutettu käsinoja. Ensimmäiset voisivat olla kuvien perusteella noita Le Corbusiereja ja jälkimmäiset ovat Artekin valmistamat. Pitääpä tiedustella anopilta:)
Ihastuttavat nuo pikarit! Meilläkin on kaikki astiat jatkuvassa käytössä…myös ne ns vähän paremmat. Kyllä kauniit astiat ja kaunis kattaus ilahduttavat ihan aina, etenkin arkipäivä nostaa profiliaan kummasti kaikesta kauniista.
Niin totta! Joskus juon arkisin vaikka cokista viinilasista, tulee heti ihan eri tunnelma. Ja juomakin tulee siemailtua hitaammin.