Kohti kesälomia & raikas kesäkassi

Hyvää toukokuun viimeistä iltaa! Huomenaamulla vielä kammataan hiukset ja suunnataan kouluille hakemaan todistukset. Siitä alkaakin sitten koululaisten lähes kymmenen viikon mittainen kesäloma. Oma kesälomani on tänä vuonna klassinen neljä viikkoa juhannuksesta. Miehellä on pitempi vapaa, sillä hän pitää kesälomansa lisäksi jäljellä olevat vanhempainvapaat. Näin kuopuskin saa pitkän kesäloman päivähoitopaikasta.

Toisaalta tuntuu, että lomalla ollaan oltu jo hyvinkin kaksi viikkoa, sillä helluntain jälkeen koulun ohjelma on ollut sangen leppoisaa ja päivät lyhyitä. Pitkinä iltapäivinä on ehditty tehdä jo monta reissua uimarannalle. Pojat pakkaavat uimavarusteet aina ”sipsikassiin” eli sellaiseen jättikokoiseen sipsipussin näköiseen säkkiin, jonka esikoinen onnistui muutama vuosi sitten pyydystämään Linnanmäen onnenpyörästä (täynnä oikeita sipsipusseja tietysti). Itse olen kaivannut uimarannalle ja muihinkin kesärientoihin hieman fiinimpää mutta kuitenkin rentoa ja riittävän tilavaa laukkua. Kirjoitin Googleen ”canvas tote”. Mielessä oli ehkä jokin malli Lexingtonilta, Tommy Hilfigeriltä tai J. Crew’ltä, mutta Googlen onnenpyörä ohjasikin minut kotimaisen Piirongin sivuille, jossa tämä raikasraitainen kassi odotteli minua alle 40 euron hintaan.

Laukku on paksua valkaisematonta puuvillakanvasta, ja siinä on nahkaiset kahvat ja kaunis sinipilkkuinen vuori (minusta laukuissa pitää aina olla vuori). Se imaisee sisäänsä taaperon tavarat, juomapullot, järjestelmäkameran, vaihtokengät. Tulen varmasti kuljettamaan tätä laukkua mukana niin ostoksilla, töissä kuin perheen kanssa liikkeellä ollessa. Ostin myös samaa kuosia olevan vetoketjupussukan laukun sisällä käytettäväksi. Harmi kyllä kassi on nyt loppu verkkosivuilta, mutta voitte kurkata Piirongin muuta laukkuvalikoimaa tästä linkistä.

Pusero Esprit | Shortsit Lindex | Kassi Piironki | Tennarit New Balance

Pahoin pelkään, että lasten rakas sipsikassi seuraa yhtä lailla mukana kesän riennoissa. Mutta haitanneeko tuo, olkoon kesäloma vähän sipsikassin näköinen, sisältö on joka tapauksessa tärkein. Mitäs ihanuuksia teidän jälkikasvunne retuuttaa mukana kesä-Suomessa?

Kuvauspaikka: Seutulan jalopuumetsikkö

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

4 kommentti(a)

  1. 5.31.24
    Hilla said:

    Laukku vaikuttaa aivan loisto-ostokselta. Tyylikkään näköinen ja ilmeisen hyvä hinta.

    • 6.1.24
      lisbet said:

      Minustakin tämä oli hyvä löytö ja kannustaa tonkimaan näitä pienempiä lähimerkkejä innokkaammin. Jos kyljessä lukisi ”Gant” niin hintahan olisi ollut toista sataa 🙂

  2. 6.1.24
    Leena said:

    Kaunis asu sinulla. Shortsit ovat aina löytö, kun löytyy hyvä malli. Tuo puseron kuosi on myös hurjan nätti. Loma jo lähellä, ihanaa:)

    • 6.2.24
      lisbet said:

      Joo totta, tuntuu että shortsit ovat aina joko liian lyhyet tai liian pitkät. Nämä ovat pitkähkön puolella ja harkitsin, että olisin lyhentänyt niitä muutamalla sentillä mutta tuskinpa kuitenkaan tulen sitä tehneeksi…