Aloitin elokuun lopulla lääkiksen viidennen ja toiseksi viimeisen vuoden ihotautien kurssin merkeissä. Opiskelu tuntuu nyt hyvin erilaiselta kuin aiemmin. Koska pidin välivuoden nelosvuoden jälkeen, jatkan vuotta myöhemmin aloittaneen kurssin kanssa. Tosin tässä vaiheessa opintoja kurssit ovat jo sekoittuneet: monet ovat pitäneet välivuosia, olleet vaihto-oppilaina, tehneet töitä tai tutkimusta, saaneet lapsia tai ihan vain eläneet elämäänsä. Osallistujalistoilta löytyy monia tuttuja nimiä. En ole kuitenkaan nähnyt kurssitovereitani koolla kertaakaan, sillä seminaari- ja luento-opetukset ja osa ryhmäopetuksistakin järjestetään etänä. 3. ja 4. vuosien klinikkakierrossa elin hyvin tiiviissä vuorovaikutuksessa oman pienryhmäni kanssa, mutta nyt tuo ryhmän tuki on poissa ja liihottelen aika irrallaan muusta kurssista. Tavallaan pidän siitä, että voin mennä omia menojani, mutta opiskelu on siinä mielessä erilaista, että koen olevani vähän ulkopuolinen.
Etäopiskelu antaa vapauksia, mutta lääkistä ei voi käydä kirjekurssina
Ihotautien kurssilla kävimme seuraamassa vastaanottoja Iho- ja allergiasairaalassa, mutta esimerkiksi yleis- ja oikeuslääketiede ovat miltei kokonaan etäopetusta. Minulle tämä on sopinut hyvin. Vähemmän reissaamista kantakaupunkiin, vähemmän aikaisia aamuja ja iltapäiväruuhkia. Etäluennolle voi osallistua terassilla teetä hörppien tai vaikka kävelylenkillä. Koronaepidemia on siirtänyt yliopiston vihdoin 2000-luvulle, ja toivon, että nyt omaksutut opiskelumetodit jäävät käyttöön pysyvästi.
Lääkistä ei tietenkään voi käydä kirjekurssina, joten potilasopetuksia ja harjoitteluja on vielä tulossa – jos epidemia ei tule väliin. Paraikaa olenkin terveyskeskuksessa yleislääketieteen kurssiin kuuluvassa kaksiviikkoisessa harjoittelussa. Olen päässyt seuraamaan vastaanottoja, päivystystä, neuvolaa ja ottamaan myös itse vastaan potilaita.
Kesätyö lääkärin sijaisena toi uutta näkökulmaa opiskeluun
Helsingissä lääkiksen viidentenä vuonna käydään läpi ihotaudit, silmät, korvat, nenä ja kurkku sekä yleis- ja oikeuslääketiede. Keväällä omassa kurssikierrossani on vuorossa koko lukukauden kestävät naisten- ja lastentautien kurssit. Siinä missä neljän vuoden opinnot suorittanut opiskelija voi työskennellä laillistetun lääkärin valvovan silmän alla erikoissairaanhoidossa tai terveyskeskuksen vuodeosastolla, viiden vuoden opinnot mahdollistavat vastaanoton pitämisen tai päivystämisen terveyskeskuksessa. Nyt kun kesällä pääsin itsekin kokeilemaan siipiäni lääkärinä, opintoihin suhtautuu paljon käytännönläheisemmin. Opetettavaa asiaa soveltaa jo mielessään työelämään: missä kohtaan tällaisen potilaan, miten tämä käytännössä menee? Kesän jälkeen on myös ihanaa astua takaisin opiskelijan terveyssandaaleihin. Stressasin aika paljon ensimmäisestä lääkärikesästäni ja tulen varmasti jännittämään työpäiviä jatkossakin – sen vastineeksi päätin, että opinnoista en stressaa nyt yhtään! Tarkoitan tällä sellaista asennetta, että saan opiskella ja harjoitella ja esittää tyhmiä kysymyksiä – minun ei tarvitse olla vielä valmis eikä edes näyttää vakuuttavalta kenenkään silmissä.
Kun ei enää jaksaisikaan olla opiskelija
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että jokin suhteessani opiskeluun on muuttunut. Aiemmin olen nauttinut lähes jokaisesta opiskelupäivästä ja toivonut jopa, ettei opiskelu koskaan loppuisi. Nyt huomaan hieman malttamattomana odottavani sitä päivää, kun saan tutkintotodistuksen käteeni ja saan taas vapaammin päättää päivieni kulusta. Välivuoden jälkeen on ollut hieman vaikeuksia sopeutua meille lääketieteen opiskelijoille tiukasti saneltuihin lukujärjestyksiin – esimerkiksi siihen, etten voi lähteä reissuun lasten syyslomaviikolla, koska minulla on silloin läsnäoloa vaativaa opetusta ja tentti. Toki tutkintotodistusta seuraa työelämä uusine vaatimuksineen, mutta omilla valinnoillaan voi vaikuttaa moneen.
Opinnot siis jatkuvat mutteivat samasta kohdasta, kun mihin ne jätin. Asiat ovat muuttuneet: minä, opiskelutoverit, yliopisto. Välivuosi toi etäisyyttä ja kesätyö näkökulmaa.
Kiitos kaikille, jotka olette jaksaneet seurata näitä lääkispostauksiani! Säännöllisin väliajoin saan postaustoiveita aiheesta – pahoittelut, että olen toteuttanut niitä laiskanpuoleisesti. Tasapainoilen edelleen sen kanssa, kuinka paljon haluan täällä blogissa kirjoittaa työelämään liittyvistä asioista. Blogihan on aikanaan perustettu aivan toista tarkoitusperää palvelemaan – omaksi luovaksi kanavakseni. Vastaan kuitenkin mielelläni lääkistä ja aikuisopiskelua koskeviin kysymyksiin, joten sana kommenttilaatikossa on vapaa! Lisää postauksia aiheesta löydät opiskelu-tunnisteen alta.
Jäikö korona-ajan opiskelumetodeista jäljelle jotain Helsingin lääkikseen? Kiinnostaisi tietää onko Hgissä lääkiksen jäykkään opiskelutahtiin tullut mitään etäopintoja tai muuta joustavuutta, etenkin preklinikassa?
En osaa valitettavasti sanoa, mikä on tämänhetkinen tilanne, sillä mun viimeiset kurssit olivat viime syksynä. Silloin oli vielä kaikki luennot ja seminaarit etänä ja potilasopetukset lähinä, mikä sopi minulle erinomaisesti. Mutta nyt yliopistolla on käsittääkseni pyritty palaamaan mahdollisimman suuressa määrin lähiopetukseen. Toisaalta Helsingin preklinikassahan läsnäolopakollisia opetuksia on vain PBL ja jotkut seminaarit eli tyyliin vain 2-8 tuntia viikossa.