Laukaan satamassa äitienpäivän aattona

Lähdimme helatorstaina pienelle maakuntakierrokselle: ensin Mikkeliin tutustumaan S:n ja H:n uuteen kotiin ja naapurustoon, ja siitä Keski-Suomeen vanhempieni luo. Kameran kanssa ei tullut heiluttua, mutta lähtiessämme eilen Laukaasta kurvasimme sataman kautta, ja sain sentään nämä kuvat tähän virtuaaliseen päiväkirjaani. Tulevan kesän tavoitteita on pitää kameraa käsillä useammin ja kuvata pieniä mutta tärkeitä hetkiä.

Nämä kuvat otti yksi hovikuvaajistani, 10-vuotias taituri. Pojat auttavat nykyään vuorotellen minua blogikuvien ottamisessa. Laitan ensin itse järjestelmäkameran säädöt valmiiksi ja annan sitten kameran kuvaajan käteen. Räps räps, nämä ovat nopeita kuvaussessioita! Aina ei kohde ole tarkka, mutta yleensä se on kuitenkin suurin piirtein mahtunut kuvaan. Jälkikäsittelyssä voi sitten suoristella horisontteja, hioa rajausta ja sen sellaisia detaljeja.

Tänään olemme viettäneet äitienpäivää kotosalla (mies on töissä). Innostuin muun muassa puhdistamaan olohuoneen sohvat ja hieman mööbleeraamaan. Tämä puuha kannattaakin ajoittaa hetkiin, jolloin puoliso on poissa. Sillä välin kun keskityn kodin puunaamiseen, herttaisia perhekuvia voi katsella viime vuoden postauksesta.

Kaunista äitienpäivää ja aurinkoista sunnuntaita meille kaikille!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

2 kommentti(a)

  1. 5.12.24
    Laura said:

    Hyvää äitienpäivää❤️