Lihava lisko kuulostaa siltä, että se voisi löytyä Viistokujalta Harry Potterissa, mutta vietimme siis 46. syntymäpäiväni iltaa Fat Lizard -ravintolassa Otaniemessä. Olemme joskus aiemmin olleet täällä miehen synttäreillä ja tykästyneet viihtyisään lapsiystävälliseen ilmapiiriin ja erinomaisiin pizzoihin. Paikka tunnetaan myös sunnuntaibrunsseistaan, mutta se on meiltä vielä testaamatta.
Asuna NoaNoan pusero ja Zaran farkut.
Pillifarkut, ihan vain Z-sukupolvelle piruillakseni.
Valitsin listalta osuvasti nimetyn Fahrenheit 451 -pizzan, jossa on mukana maailman toiseksi tulisimmaksi luokiteltua Carolina Reaper -chiliä. Onneksi chilin sai itse annostella, sillä olihan se hot hot hot!
Olen tainnut aiemminkin kirjoittaa, ettei tässä ole oikeastaan ehtinyt ikäkriisejä potea, kun on ollut niin paljon puuhaa. Ehkä kehitän kriisin sitten lähempänä viittäkymppiä. Päällimmäisenä tunteena näin syntymäpäivänä on kiitollisuus näistä 46 pallonkierrosta ja ilo siitä, että saan viettää rauhallista ja turvallista arkea perheen kanssa lasten kasvamista seuraten. Esikoiseni menee tänä vuonna rippikouluun ja suhtautuu siihen tavanomaisella tyyneydellään. Minä puolestani olen hieman hämmentynyt rippijuhlista, mopokorteista sun muista. Toisaalta taas tuntuu, että näinhän tämän pitääkin mennä ja että kaikki tapahtuu ajallaan. Vaikka kaikki ei minunkaan elämässäni ole mennyt käsikirjoituksen mukaan, ei minulla ole mitään toivetta kääntää kelloja taaksepäin – nyt on hyvä, ja tulevaisuuteenkin jaksan suhtautua enimmäkseen toiveikkaasti.
Sain muuten kivan synttärilahjan; sellaisen, joka on pitkään ollut toivelistallani. Arvaako joku, minkä?
”We turn not older with years, but newer every day.” – Emily Dickinson
Onnittelut! 😊
Miten ihana sitaatti! Kiitos 🙂
Täytyykin joskus kokeilla tuota ravintolaa. Onnea! Olisiko lahja ATP:n laukku? 😊
Lämpimät onnittelut!
Ikäkriisejä tulee ja menee, ei kannata antaa niille kovinkaan paljon huomiota.
On kyllä niin suloinen tuo teidän kuopus ettei mitään rajaa ja esikoinen (?) taitaa olla jo äitiään pidempi. Aika kuluu ja lapset kasvaa, niinhän sen pitääkin mennä.
Leppoisaa Loppiaista.
Hyvää loppiaista sinnekin ja kiitos onnitteluista! Pieni on kyllä kertakaikkisen <3 ja isoveljet sen kun komistuvat päivä päivältä näin oman äidin silmin 🙂
Kiitos onnitteluista! Ei ole laukku, vaikka mieluusti olisin senkin kyllä ottanut 🙂