Kuvittele, että kodissasi olisi avoimien ovien päivä. Kadulta sisään ja takaovesta ulos lappaisi sisään ihmisiä, perheitä, pariskuntia, toimittajia ja lastenvaunuja. Kuuntelisit heidän kommentoivan kotiasi ja vertaavan sitä omiin mieltymyksiinsä ja käsityksiinsä siitä, millainen ihmisasumuksen tulee olla. Omalla kohdallani näkisin tilanteen painajaismaisena, vaikka sisustusblogia kirjoitankin. Te blogin lukijat olette minulle osoitetuissa kommenteissanne kovin kohteliaita, kun taas messutalossa vieraillessa ei välttämättä tule ajatelleeksi, että talon tuleva asukas saattaa olla kuuloetäisyydellä. Tämän asetelman hulvatonta antia voit seurata yhden Jyväskylän asuntomessujen kiinnostavimman kohteen Talo Luckin blogista. Heidi Luck päivittää blogia jokaisen messupäivän päätteeksi ja jakaa myös messuvieraiden mieleenpainuvimmat kommentit.
Talo Luck saa ihmiset lausumaan mielipiteensä ääneen, enkä minäkään ole poikkeus. Olin etukäteen valmistautunut rakastumaan päätä pahkaa Talo Luckiin. Olin myyty kuullessani atriumtalosta, joka on musta ulkoa ja valkoinen sisältä. Arkkitehtikuvat näyttivät upeilta. Mielessäni olin jo sisustanut talon itselleni tuttuun tapaan, jota kutsun mielessäni skandinaaviseksi blogityyliksi. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan. Ensimmäiset kuvat Talo Luckin retrohenkisyyttä, kierrätysaatetta ja space agea yhdistelevästä sisustuksesta olivat siksi jopa pienoinen järkytys.
Tänään paikan päällä kaikki kuitenkin loksahti kohdalleen. Talo Luck on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, omistajiensa hengentuote, ja inspiroiva elämys meille muille. Edelleen ottaisin sen mustavalkoisen atriummuodon kodikseni koska vain.
Minulla oli messuilla muuten loistavaa seuraa – Modernisti kodikas -blogista tuttu Kerttu, taitava toiminnan nainen, jonka maailmanvalloitus ei tule pysähtymään Keski-Suomen maakunnan rajalle. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun tapasin ihan kasvotusten jonkun blogitutun, ja oli todella mukavaa päästä vaihtamaan ajatuksia yhteisestä harrastuksesta – ja muustakin. Kuten Kerttu jo kirjoittikin, blogista on saanut yllättävän hyvin todellisuutta vastaavan kuvan ihmisestä. Seuralaiseni oli juuri se lämmin ja sosiaalinen persoona, jollaisena olen häntä blogitekstien perusteella pitänyt. Hauska oli myös huomata, että kun perusesittelyt on jo hoidettu bloggaamalla, keskustelu voi lähteä liikkeelle kuin pitempäänkin toisensa tunteneilla kaveruksilla.
Messuista kirjoitan lisää lähipäivinä, mutta pian pääsen myös tutuille kulmilleni kuvailemaan, kun junailemme huomenna takaisin kotiin. Loma loppuu mutta kesä jatkuu, näinhän?
Kiitos loistavasta seurasta! Mua niin huvittaa tuo kuva, jossa näytän rinnallasi ihan jättiläiseltä 😀
Haha, ne on ne korkkarit. Ensi kerralla mätsätään sitten jalkineet paremmin 😀