Pakaten ja purkaen

Nyt on tultava jättämään jokin elonmerkki, ettei päivitysväli veny liian pitkäksi. Tuntuu, että kuluneen viikon aikana olen töiden lisäksi lähinnä pakannut ja purkanut. Ensin oli purettavana Pohjanmaalta kotiutuneen väen tavarat, sitten pakkasin yhdessä partiolaisen kanssa tavaroita leirille. Kun leirivarusteet on saatu pestyä ja purettua, on aika taas pakata tavarat kesän viimeistä reissua varten. Tällä kertaa suuntaamme Keski-Suomeen sekä vanhempieni luo että ralleille. Suomen MM-ralli tunnettiin nuoruusaikoinani nimellä Jyväskylän Suurajot, mutta vaikka asuin 19 vuotta Laukaan sorateiden vieressä, en koskaan ollut katsomassa kisaa. Aika siis korjata asia.

No, ehkä arvaatte, että kaksi autourheilusta kiinnostunutta junioria on saattanut vaikuttaa tähänkin ohjelmavalintaan.

Kunhan kesäreissut on taputeltu, lupaan palata tiheämpään päivitystahtiin. Kiva, kun käytte kurkkimassa postauksia ja jätätte kommentteja! Vastailen niihin pian.

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty tähdellä*. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkistojen aarre

Miten pyrin hallitsemaan stressiä

Tehdään heti alkuun selväksi, etten ole supernainen. Minulla on vielä paljon tekemistä ajankäytön ja stressinhallinnan suhteen. Aiemmin pidin itseäni ihmisenä, joka ei vähästä stressaannu, mutta nyt…

keskustele

5 kommentti(a)

  1. 8.1.24
    Laura said:

    Pakkaa – purkaa – pakkaa – purkaa -pakkaa – purkaa… Hyvä kiteytys kuluneesta kesästä!😅

    Kivaa ralliviikonloppua ja pitäkäähän lippu korkealla🇫🇮 Olisi kiva kuulla jälkikäteen mietteitäsi, että millaista ralleissa oli?

    • 8.12.24
      lisbet said:

      Voihan rallit! Sadekuuroja, korpitaipaleita, kauheaa vauhtia ohi ajavia autoja ja yksi silmien edessä sattunut puuta päin ajo! Ei varmaankaan tule enää aiheesta rustattua postausta, mutta olipahan kokemus ja teinipoika ainakin tykkäsi, se oli tärkeintä 🙂

  2. 8.3.24
    Markku said:

    Hep!
    Täällä ollaan samoilla huudeilla omien junnujen kanssa. Asutaan Peurungassa ja autolla on jytyytetty menemään edes takas pitkin maakuntaa. Harjulta tänään pois tullessa päätettiin, että lauantai on vapaata. Alkaa kilometrit ja sadekuurot syödä pelihuumoria!
    Kävin shoppailemassakin Laukaassa, vettäpitävän takin Tokmannilta. Tokmannin katolla väijyy iltaisin uskomaton lauma variksia. Ihan hitchcockilainen fiilis!

    • 8.12.24
      lisbet said:

      Hip hei, tekin olitte siellä! Mitä pidit ralleista? Sain etukäteen työkaverilta melko hyvät vinkit EK:lle ja katselupaikkoihin, mutta silti joutui aika lailla soveltamaan matkan varrella. Yksi maasto-EK on yhdelle päivälle ihan riittävästi, ymmärrän hyvin, että halusitte pitää lauantain vapaana. Laukaa onkin huikea paikka ja erityisesti shoppailumahdollisuuksistaan ja variksistaan tuttu 😀

      • 8.12.24
        Nimetön said:

        Hyvin päästiin haluttuihin paikkoihin, me oltiin jo kerran aikaisemmin v.2022. Nyt vaan asuttiin lähempänä ja paikassa, missä oli muutakin tekemistä. Kyllä vesiliukumäki vetää nuorisoa puoleensa.
        Samalla koluttiin Laukaan satama, paloaseman vanha paloauto ja parit ruokapaikat.
        Ja kun ei sunnuntainakaan jaksettu hinautua Laajavuoren, niin ei harmittanut Kallen keskeytys…paljoa. Mentiin sitten uimaan kylpylään, taas.😀