Pariisinpunaista

sisältää *tähdellä merkittyjä mainoslinkkejä

Se, mikä vielä äsken näytti joulunpunaiselta, saattaa muuttua pariisinpunaiseksi kauden vaihduttua. Tämän päivän asussa on ainakin selkeät värit – punaista, tummansinistä ja valkoista niin kun tricoloressa konsanaan. En ole koskaan käynyt värianalyysissä, mutta kaiketi nämä olisivat talvivärejä kirkkaine kontrasteineen. Onko joku teistä teettänyt värianalyysin ja koitteko, että siitä oli hyötyä? Itse vähän ajattelen, että pukeutumisen tulisi olla ennen kaikkea hauskaa enkä halua liikoja sääntöjä sitä rajoittamaan. Enkä oikeastaan muista koskaan ajatelleeni, etteikö jokin väri sopisi kantajalleen – tai itselleni sen puoleen. Mutta myönnän myös auliisti, ettei minulla ole luontaisesti mitenkään hyvä värisilmä. Blogin, valokuvaamisen ja kuvankäsittelyn myötä olen vähitellen oppinut lämpimistä ja kylmistä sävyistä, saturaatioista ja sen sellaisista.

Pariisinpunainen paita on osa Lindexin *ranskalaishenkisten printtipuseroiden sarjaa. Muistattekin ehkä vaatekaapistani löytyvän merci-collegen. Muutama päivä sitten kollaasissani vilahti bonjour-tekstattu pusero, mutta päädyin kuitenkin tähän pirteän punaiseen kaunottareen. Jalassa on tutut ja monikäyttöiset *Samsoe & Samsoen Uma-housut, paitapusero on Bossilta.

Siinäpä tärkeimmät tiistaipäivältä. Bisous!

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty *tähdellä. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkisto

pinnalla juuri nyt

keskustele