Talven sisustustrendejä ja trendivärejä

Granit

Ajauduin illan päätteeksi selailemaan kuvia alkuvuoden 2025 sisustusuutuuksista. Paljon on aiemmista sesongeista tuttua, mikä onkin hyvä – vaikka tyylit tuntuvat vaihtuvan nykyään sisustuksissakin lähes samaan tahtiin kuin pukeutumismuodissa. Pantone on julistanut vuoden 2025 väriksi Mocha Moussen, joka on rikas ja lämmin ruskean sävy. Se näkyy olevan hyvin edustettuna valmistajien tuotekuvissa. Maanläheinen, sad beigeksikin tituleerattu tyyli pitää siis edelleen pintansa sisustuksissa, vaikka ilahtuneena pistin merkille myös mustavalkoiset kontrastit. Ruskea väri on hiipinyt meillekin eri sävyissään, mutta pidän edelleen siitä, että siustuksessa on graafisia kuoseja, mustaa ja valkoista antamassa rytmiä ja ryhtiä. Tämä tyylihän oli kovasti pinnalla 2010-luvun alussa, kun aloittelin bloggaamista. Nämä Granitin pyyheliinat voisivat olla suoraan vuodelta 2012.

Granit
H&M Home

Myös H&M Home luottaa aiemmilta kausilta tuttuihin kaareviin muotoihin ja maanläheisiin sävyihin, mutta höystää kokonaisuutta mustavalkoisella kuvioinnilla. Alla oleva rahi on todella hauskan näköinen. Se voisi sopia meille yläaulaan, jossa se varmasti pääsisi osaksi kaksivuotiaan leikkejä.

H&M Home
Nordiska Kök

Puupinnoissa näkee enemmän tummaa kuin vaaleaa puuta. Rosoista, käsintehdyn näköistä keramiikkaa on lähes kaikkialla, ja erilaiset aalto- ja vekkipinnat ovat sisustusesineissä hyvin suosittuja. Kiintokalustevalmistaja Nordiska Kök pyörittelee kuvissaan lämpimiä ruskean ja harmaan sävyjä, mutta rytmittää kokonaisuutta mustalla värillä. Pidän ylläolevan kuvan tyylistä, mutta huomaan kaipaavani jotain pientä väriläiskää joukkoon vaikkapa vain vihreän kasvin tai sinisen lasimaljakon muodossa.

Nordiska Kök

Elävää kivipintaa näkee niin sisustusesineissä, seinälaatoissa kuin työskentelytasoissa, kuten tässä keittiökuvassa. Kokonaisuus on komea, mutta täytyy sanoa (kun meilläkin on keittiöremonttia mietitty) että henkilökohtaisesti tällainen luksustyyli ei pure yhtään eikä se välttämättä pienessä tilassa toimisikaan.

Nordiska Kök

Kaikkien murrettujen sävyjen ohella esiintyy kuitenkin paljon myös kirkkaampia värejä. Valikoimissa on esimerkiksi oranssia ja azurinsinistä, mutta erityisesti silmääni osuivat eri valmistajien pistaasit ja vedenvihreät. Myös Iittala näkyy lanseeranneen Teema-astioista uuden vaaleanvihreän sarjan.

Trendejä on hauska ihmetellä eikä virtuaalishoppailu maksa penniäkään. Onneksi minun ei ole kuitenkaan pakko muuttaa juuri nyt täällä kotona mitään. Eikä oikein kannatakaan tässä elämänvaiheessa. Taapero piirsi tänään kuulakärkikynällä sohvaan, ja vaikka yläpuolisen kuvan Tavolo Con Ruote -sohvapöytä on yksi sisustushaaveistani, lasikantisen pöydän hankkiminen keskelle olohuonetta ei juuri nyt tunnu ajankohtaiselta.

Mitä mieltä te olette näistä trendipoiminnoista? Onko jokin niistä hiipinyt teille kotiin?

Lisbet e. on arjen fantasiaa, ikuinen projekti kauniimman kodin, toimivamman vaatekaapin ja sulavamman arjen eteen. Blogia kirjoittaa Liisa - työelämässä luonnontieteiden moniottelija, siviilissä osa-aikainen haaveilija ja kolmen lapsen äiti. Tukikohtana on koti maaseudun ja kaupungin rajamailla.

seuraa blogia

toivelistalla

Sivustollani on mainoslinkkejä, jotka on merkitty *tähdellä. Jos teet ostoksia linkkien kautta, saan niistä pienen komission. Tämä ei vaikuta tuotteen hintaan.

arkisto

pinnalla juuri nyt

keskustele