Mietin kuumeisesti aloituslausetta tälle postaukselle, mutta mieleen ei tule muuta kuin se hokema Monty Pythonin lentävästä sirkuksesta: ”And now for something completely different”. Sillä nyt mennään aika kauas sisustuskuvista ja päivän asuista. Opiskelen nimittäin tätä nykyä uutta alaa, toista vuotta lääketiedettä. Miten tähän on päädytty? Olenhan tällä hetkellä haaveammatissani. Mutta olen ollut siinä jo kohta neljätoista vuotta. Kun minusta tuli äiti, huomasin tarkastelevani työtäni uudesta näkökulmasta. Halusinko työni vievän minut pitkiksi illoiksi pois perheeni luota? Halusinko sen sitovan meidät pääkaupunkiseudulle? Jostain kumpusi vähitellen tarve avata uusia ovia. Ajatus lääketieteestä oli toki joskus käväissyt hajamielisesti aatoksissa, mutta toden teolla otin sen tarkasteluun vasta näiden uusien kysymysten myötä.
Oma lukunsa on tietysti itse pääsykoeprosessi. Ensimmäisen kerran pyörittelin hakumateriaaleja käsissäni syksyllä 2011, mutta aina tuli jotain: talokaupat ja niiden purku, kuopuksen odotus ja syntymä, uusi koti ja siihen liittyvät rakennusprojektit. Vasta alkuvuonna 2015 tähdet olivat siinä asennossa, että saatoin ottaa haun todella tavoitteekseni. Jos muistatte, samoihin aikoihin suljin myös blogini, ja nyt varmaan arvaattekin, että se johtui pääsykokeesta. Satsasin pääsykokeeseen sen, mikä elämäntilanteessani oli mahdollista ja onneksi se riitti: syksyllä 2015 aloitin opinnot Helsingissä.
Meneillään oleva opintojen kakkosvuosi on samalla ns. prekliinisten opintojen viimeinen vuosi. Preklinikka pitää sisällään pääasiassa teoriaopetusta ja paljon itseopiskelua, mausteena on muutamia kurssitöitä. Olemme käyneet läpi solutason kemiaa, genetiikkaa, anatomiaa, histologiaa sekä elinjärjestelmien toimintaa. Kolmosvuoden alussa siirrytään lääketieteen kandidaatteina kliiniseen opetukseen, joka tapahtuu pääosin sairaaloissa. Neljännen vuoden jälkeen on jo mahdollisuus tehdä rajoitetusti lääkärintyötä, mutta varsinaisiksi lääketieteen lisensiaateiksi valmistutaan vasta kuudentena vuonna.
Siis jos kaikki menee aikataulun mukaan. Olen varautunut siihen, ettei aikuisopiskelijan polku ole välttämättä näin suoraviivainen, elämässä kun on aika monta muuttujaa. Jos tarve vaatii, jätän opinnot hetkeksi hyllylle. Harmi tosiaan, että lääkisopinnot ovat hyvin koulumaisia, eikä etenemistahtiin ole mahdollista vaikuttaa itse. Jos ei pysy vuosikurssinsa mukana, käytännössä ainoa vaihtoehto on jäädä opinnoista tauolle ja jatkaa vuoden päästä seuraavan kurssin mukana. Tätä toki tapahtuu: opiskelijat lähtevät vaihto-oppilaiksi, saavat lapsia, tekevät töitä tai pitävät välivuosia muista syistä. Kaiken kaikkiaan opiskelijoiden ikähaarukka on laajempi kuin saattaisi kuvitella. Vaikka tietysti valtaosa kurssilaisistani on parikymppisiä, mahtuu joukkoon monia uutta tutkintoa opiskelevia, perheellisiä ja päälle kolme- tai nelikymppisiä. Vanhimmat kurssikaverini kolkuttelevat itse asiassa jo viittäkymppiä.
[envira-gallery id=”4980″]
Kovin monelle en ole tähän mennessä opinnoistani kertonut. Lähipiirinkään ei siis kannata pahastua, jos kuulee uutiset vasta tässä ja nyt. Hakuaikeista huuteleminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta ja sisäänpääsyn jälkeen päätin katsella rauhassa, miten opinnot lähtisivät käyntiin. Ehkä pelkäsin myös kritiikkiä. Jo ennen hakuprosessia kävin läpi kiivaan jaakobinpainin siitä, onko oikein, että haen lääkikseen. Miten opiskelu vaikuttaa perheeseeni? Onko reilua, että vien ehkä opiskelupaikan joltain nuoremmalta? Paljon on puhuttu myös lääkäripulasta – entä jos minun opintoni ovatkin tyhjä arpa, joka ei ikinä johda tutkintoon?
Juuri nyt tunnen kuitenkin tehneeni oikean ratkaisun. Työelämä on sellaisessa murroksessa, että aikuisopiskelija ei ole enää harvinaisuus. Yhä useampi meistä joutuu tulevaisuudessa vaihtamaan ammattia pariinkin otteeseen. Mitä lääkäripulaan tulee – no, lääkäreitä ylikoulutetaan tällä hetkellä sellaista vauhtia, ettei kenenkään työllistyminen ole tulevaisuudessa taattu. Keinoäly, joka tulee helpottamaan lääkärintyötä, tulee myös viemään osan lääkärien töistä. Suhtaudun siis opintoihini niin kuin olisin aloittanut jännittävän tutkimusmatkan, en niin kuin lopputulos olisi kiveen kaiverrettu.
Jännittävä tutkimusmatka on toki myös stressaava, kuten olette blogistakin saaneet välillä lukea. En suinkaan suhtaudu opiskeluun välinpitämättömästi, mutta on selvää etten voi aina antaa samanlaista panosta kuin perheettömät ja täyspäiväisesti opiskelevat kurssikaverini. Työ on edelleen tärkeä osa elämääni ja muilta osin illat ja viikonloput ovat perheaikaa. Päivät on siis käytettävä tehokkaasti! Toisaalta kuten alkuvuodesta kirjoittelin, välttelen stressiä viimeiseen saakka. Viime kädessä yritän aina laittaa asiat mittasuhteisiinsa, priorisoin ja menen ajoissa nukkumaan. Myös kiitollisuus auttaa, niin kulunut sana kuin se nykyään onkin. Aika moni asia on hyvin, en ole unohtanut sitä.
Opiskeluihin liittyvät asiat tulevat varmasti jatkossa vilahtelemaan täällä blogissa osana elämää mutta eivät hallitsemaan aihepiiriä. Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa lukea lisää aiheesta, Helsingissä viidettä vuotta opiskeleva Hanna-Kaisa on kirjoittanut hauskasti opiskeluistaan aina hakukeväästä lähtien. Lääkärileikit-blogia puolestaan kirjoittaa kanssani samalla vuosikurssilla opiskeleva äiti ja alanvaihtaja. Minun lienee nyt parempi paneutua jälleen endokrinologian saloihin, aurinkoista torstaita! Ja jos teillä on lääkisopinnoista jotain kysyttävää, vastaan mielelläni sen mitä tiedän.
Hieno juttu! Mie niin peukutan.
Itse hain myös aikuisiällä lääkikseen, joten tiedän sen työmäärän mitä pääsykokeeseen valmistautuminen vaatii. Harmikseni jäin pisteen päähän opiskelupaikasta toisella kertaa ja silloin jätin leikin siihen. Työn ja perheen lisäksi uusi haku ei kerta kaikkiaan kiinnostanut enää. Juuri sen työmäärän vuoksi. No, kaikella on tarkoituksensa ja nyt olen siinä toisessa haaveammatissa.
Tsemppiä kovasti opiskeluun 💕
Voi hitsi, kylläpä jäi vähästä kiinni! Jep, kyllä sitä itsekin mietti, että voiko perheen pistää moneen kertaan tästä mankelista läpi. No mutta onneksi uusi tie löytyi toisaalta. Vaihtoehdot on hyvä pitää avoinna, sen haluaisin sanoa muillekin lääkishakijoille. Ei se lääkis ole automaattisesti autuaaksi tekevä tie suinkaan, ja muutosta elämään voi etsiä muualtakin.
Hienoa Liisa!
Nostan hattua ja toivotan paljon tsemppiä opiskeluun.👍
Opiskelun, työn ja perheen yhteensovittaminen vaatii varmasti suunnittelua ja tukiverkkoa. Itse olen työskennellyt 23 vuotta sairaanhoitajana ja tiedän mitä lääkärin työssä vaaditaan. Itse arvostan aikuisopiskelijoita koska koen , että heiltä löytyy myös enemmän elämänkokemusta. Mielenkiinnolla odotan opiskelun etenemistä.
Kiitos! Mulla opiskelun, perheen ja työn yhteensovittamista auttaa kaksi asiaa: 1) mun omituisiin aikoihin tehtävä ja kieltämättä kohtuullisesti palkattu työ, joka mahdollistaa opiskelun, vaikka olen perheellinen ja asuntovelallinen. 2) mies, joka ymmärtää tilanteeni ja tukee minua, koska opiskelee itsekin uutta oman työnsä ohella. Ei mene päivääkään, etten olisi näistä kiitollinen. Itse taas arvostan teitä sairaanhoitajia suuresti ja veikkaan, että kokenut hoitaja tulee vielä pelastamaan tämän hikoilevan kandin monesta pinteestä!
Mahtava uutinen! Oikein paljon onnea matkaan valitsemallasi polulla! Toivotaan, että työllistyt ja saat nauttia työstäsi! Meillä on vain tämä yksi elämä ja siitä on tehtävä mahdollisimman hyvä! Sinä teet omasta elämästäsi hyvää ja samalla teet hyvää myös tuleville potilaillesi auttaessasi heitä. Tsemppiä ja voimia opiskeluun!
Kiitos kannustuksesta Eila! Sitä minäkin toivon: että omien haaveideni toteuttamisen ohella voisin olla myös hyödyksi.
Ihan huippua ja hurjan paljon onnea! Olet kyllä superlahjakas ❤
Ihanaa, että jaoit asian meidän lukijoiden kanssa ❤
Lahjakkuudesta en tiedä, mutta kiitos kannustuksesta Paula!
Voiko ihanammin kaapista tullakaan, kuin valkotakki päällä 😉 Opintojen iloa!!
Tervetuloa sairaalatohinan sykkeeseen ja terveyden kiehtovaan maailmaan!
Hehe, lääkekaapista ulos 😀 Kiitos Tuikku, ehkäpä tavataan joskus töidenkin merkeissä!
Paljon Onnea Liisa, hieno uutinen! Olet rohkea, fiksu ja uuttera nainen. Uskon, että osaat lomittaa perheen, työn ja opiskelun
siten ettet uuvuta itseäsi liikaa. Vaikutat järjestelmälliselle ja loogisesti ajattelevalle. Vielä kerran tsemiä kevään opiskeluille
ja kaikki postauksesi ovat kiinnostavia eli opiskelujututkin kelpaa 🙂
Kieltämättä pääkopan kanssa on välillä ollut tahmeaa ja stressiä on pitänyt opetella käsittelemään uudella tavalla. Burn out ei ole tavoitteena. Kiitos tsempeistä!
Hei ihan huippujuttu, onnea!! <3
Itse aloitin opinnot avoimessa yliopistossa syksyllä 2015 ja nyt 2016 syksyllä pääsin sisään yliopistoon. Ei tälläinen nelikymppinen yo-opiskelija ihan yleisin näky ole meidänkään laitoksella mutta hyvin sulaudun joukkoon 🙂 Tsemppiä opintoihin!
Onnea sinullekin opiskelupaikasta! Itse olen asennoitunut niin, että seura pitää nuorena 😀
Oi, mikä yllättävä yks juttu! Lämpimät onnittelut ja antoisaa opiskelukevättä.Kirjoitit niin osuvasti tuossa alussa että nyt mennään aika kauas sisustusaiheesta, kyllä vaan mutta blogiisi tuleekin sitten tilalle uusi aihepiiri joka on myös varsin kiinnostava.Olen itsekin melkein viisikymppisenä opiskellut enkä kadu yhtään, antoisia vuosia olivat.Ihanaa loppuviikkoa sinulle, Liisa!
Niin, kyllähän tämän blogin aihepiiri aika laajaksi tahtoo levitä! Toisaalta en ole itse kokenut missään vaiheessa kirjoittavani pelkkää sisustusblogia, vaan aihepiirit ovat kuvastelleet sitä, mikä kulloinkin on elämässä pinnalla. Koti ja perhe ovat olleet pitkään ykkösasia, niiden rinnalle on nyt tullut uusia juttuja ja hyvä niin. Mutta kyllä sisustusjuttujakin jatkossa nähdään. Kiitos onnitteluista, ja onpa hienoa kuulla että olet löytänyt innon opiskeluihin vielä viisikymppisenä!
Aivan mahtavia uutisia – onnea kovasti opintoihisi! Vaatii taatusti hurjan paljon organisointia ja sinnikkyyttä opiskella uutta tutkintoa perheellisenä, mutta se on varmasti vaivan arvoista! Toivottavasti kirjoitat uudelleenkin opinnoistasi.
Itsekin pohdiskelen ajoittain alan vaihtoa ja uutta tutkintoa. Tällä hetkellä olen pois työelämästä puolison ulkomaankomennuksen vuoksi, joten aika olisi tavallaan palatessa sopiva muutokselle. Haikailemani ala vain on yksi vaikeimpia päästä sisään (lääkkeen ohella!) ja se kauhistuttaa.
Lääkiksen ohella…. (korjauohjelma taas tekee tepposiaan)
Mielenkiintoista kuulla! Tulin tietysti uteliaaksi, mikä ala sinua kiinnostaa… vaikeimpia päästä sisään näistä suurista oppi-aloista nyt ovat varmaan ainakin oikis ja kauppis…? Mutta älä suotta kauhistu. Ehkä tosiaan kotimaahan palatessanne on sinun haaveittesi vuoro!
No, wau!! En minä tajua miten oikein hoidat tuon kaiken. Työn, yrittämisen, opiskelun ja lapsiperheen arjen pyörittämisen. Ei muuta kuin eläköön elinikäinen oppiminen ja runsaasti jaksamista. Pitäisköhän itsekkin vaihtaa uraa…hmm?
Kai mun reseptini on pikkuisen kaikkea. En erityisesti loista millään alalla 😀
Jos omassa työssä on kaikki hyvin, niin mitäpä sitä muuttamaan! Jos taas kokee tarvetta muutokseen niin ei kuin uutta päin.
Mahtavia uutisia. Uudet alut ovat aina kiehtovia ja avaavat uusia ovia. Mihin kaikkialle uusi tiesi voikaan sinut viedä… Tsemppiä!
Kiitos tsempeistä Tiina! On kyllä kivaa avata uusia ovia.
Onnea ja voimia tuleviin opiskeluvuosiin! Hienoon ammattiin olet opiskelemassa. Itse valmistuin viime syksynä ja sain kaksi lasta opiskeluaikana, valmistuminen viivästyi vain noin puoli vuotta. Joten opiskelujen sisään mahtuu myös muuta elämää kunhan priorisoi ja priorisoi ja edelleen priorisoi! Nyt työskentelen terveyskeskuslääkärinä ja nautin todella työstä!
Onneksi olkoon valmistumisesta ja vau, kaksi lasta tuossa ohella! Toisaalta olen itsekin salaa sitä mieltä, että perhe kannattaisi perustaa opiskeluaikana. Ns. ruuhkavuodet ovat paljon helpommat, kun ei tarvitse tehdä kaikkea yhtä aikaa. Monilla lääkäreilläkin lasten saanti tapahtuu samaan aikaan erikoistumisvuosien kanssa, huh!
Markkua peesaan! Tuli kyllä lievä suru, jos vaikka kiireissäsi lopetat blogin pitämisen kun vasta sinut löysin ;).
En lopeta, olen sen luvannut itselleni ja teille lukijoille. Toki päivitystahti ja aihepiiri elävät arjen mukana. Kiva, että olet löytänyt tänne!
Tsemppiä hurjasti ja onneksi osaat tuon stressin välttämisen;)
Olet sä aika likka!
Kiitos tsempeistä!
Onnea uusille urapoluille! Itse menin lääkikseen suoraan lukion penkiltä, mutta samalla kurssilla oli useampi 30-40v perheellinen ihminen, jotka pärjäsivät vallan mallikkaasti. Pitää vaan keskittyä olelliseen. Uskon myös, että lääkäriyteen ja vastuunkantoon kasvaminen on aikanaan helpompaa, kun on elämänkokemusta taustalla ihan eri tavalla kun nuorempana.
Olen melkein kade noista prekliinisistä kursseista. Itselläni on vuosien varrella useita kertoja tullut mieleen, että voisipa preklinikan käydä uudelleen vaikka kertauksena, koska varmasti biokemiasta, farmakologiasta ja fysiologiasta saisi paljon enemmän irti nyt parikymmentä vuotta kliinisiä pähkinöitä pureskelleena.
Voin kuvitella, sillä jo nyt katsoo prekliniikan alun kursseja ihan toisin silmin! Meillä ei enää ole kanditenttiäkään, johon olisi tullut kerrattua koko prekliininen oppimäärä. Toisaalta sitä kyllä huokaisee helpotuksesta, kuulemani mukaan opetus on tästedes vähemmän teoreettista.
Upeaa kunnianhimoa ja itsensä kuuntelua. Hieno muutos elämässä! Onnittelut siitä.
Kiitos Vilja!
Minä totisesti nostan hattua sinulle! Aivan mahtavaa, että olet löytänyt tien uusien opintojen pariin.
Kävin keväällä 2015 juuri lääkiksen pääsykokeiden aikaan yliopistolla eräässä kokouksessa. Muistan miettineeni, että siellä ne untuvikot ovat hikoilemassa kokeessa ja muistelin omia(oikiksen) pääsykokeitani. En tiennytkään, että lääkiksessä on aikuisopiskelijoitakin. 🙂
Toivotan kovasti tsemppiä ja voimia opiskeluun!
Kiitos tsempeistä, kyllä niitä tarvitaan! Täytyy sanoa, että itsellänikin oli aika stereotyyppinen kuva lääkisopiskelijan tyypillisestä iästä ja taustasta ennen opintojen aloittamista, mutta sellaiset käsitykset ovat kyllä karisseet.
Onnea valitsemallesi tielle. Tiedän mitä yliopisto-opiskelu aikuisiällä ja perheellisenä on. Itse valitsin oikeustieteellisen. Pala palalta tutkinto rakentui muun ohessa. En voisi olla tyytyväisempi siihen, että rohkenin hypätä vakituisesta työsuhteesta tuntemattomaan. Unelmia kannattaa tavoitella ja haasteet on tehty voitettaviksi. Tsemppiä ja voimia arkeen ja opintoihin!
Kiitos kommentista ja tsempeistä! Hienoa, että olet aikuisiällä saanut tutkinnon valmiiksi. Minäkin ajattelen rakentavani uutta ammattia pala kerrallaan, vähä vähältä.
Hieno uutinen, on upeaa, että uskaltaa aloittaa opiskelun uuteen ammattiin myöhemminkin! Tsemppiä opintoihin!
Kiitos Miia, se on auttanut kun näkee että meitä aikuisopiskelijoita on muitakin!
Moi Liisa! Olen miettinyt itse lääkikseen hakemista, mutta toisaalta mielessäni on myös perheenperustaminen. Suomi24:ltä lukiessa (ei pitäisi) kauhistellaan tällaisia ajatuksia, Se on lääkis tai lapset. Olen kuitenkin jo 24v ja haluan ehdottomasti ensimmäiseni ennen kolmeakymmentä jos sellainen minulle suodaan. Haluan myös lääkäriksi.. Mitä luulet, onnistuuko vai onko tämä täysin mission impossible?
Joo älä kuuntele Suomi24:ää tässä 😀 Meidän kurssilla oli viime keväänä ainakin kaksi opiskelijaa raskaana, eli perheitä kyllä perustetaan kesken opintojenkin. Se ei suinkaan ole joko tai. Tuossa pari kommenttia ylempänä Juuli kertoi saaneensa kaksi lasta lääkisopintojen aikana, eivätkä opinnot edes viivästyneet. Omalla tavallaan opiskeluaika on paljon joustavampaa kuin työelämä ja esim. lääkäreillä valmistumisen jälkeen monella odottava erikoistumisvaihe.
Wautsi wau! Ihan mielettömän upeeta! Mä oon monesti miettinyt uskaltaisinko jättää työn ja lähteä opiskelemaan, mutta vielä rohkeutta ( eikä varaa ) ei ole löytynyt!
Kiitos 😀 Töissä minäkin siis käyn edelleen, eipä täälläkään ole mahdollisuutta heittäytyä täyspäiväiseksi opiskelijaksi. Mutta onneksi olen voinut jonkin verran vähentää työmääriä.
Mahtava löytää tällainen teksti. TÄssä viime aikoina itsekin miettinyt uuden ammatin opiskelemista, mutta tässä nyt mättää se, etten tiedä miten taloudellisesti se olisi mahdollista perheellisessä taloudessa. Lääkiksen tutkinto on kuitenkin kohtuullisen pitkä. Ikää mulla on pian 35, joten alan vaihto olisi tehtävä mielellään pian. Haaveistani tietää vain muutama ihminen enkä aio minäkään siitä huudella. Tuntuu jotenkin epärealistiselta, että opiskelu lääkiksessa olisi mahdollista – taloudellinen puoli tökkii sekä se, että pärjäänkö siellä. Mitä ajattelet, mikä voisi olla tällaiselle tunnolliselle perheenäidille liian suuri haaste, ettei joko pääsykokeissa pärjää tai ylipäätään opiskelussa? Viekö opiskelu älyttömästi iltaisin aikaa? Lukio-opiskelusta on piiitkä aika ja asiat sieltä eivät ole todellakaan tuoreessa muistissa. Paljon olisi kerrattavaa. Motivaatiota ja halua oppia on kovasti. Mutta riittääkö se? Niin ja hurjasti tsemppiä sulle, ihan älyttömän hieno ja rohkea asenne sulla 🙂
Heippa! Saanko kysyä, että millainen pohja sinulla oli lääkiksen pääsykoeaineissa (biologia, kemia ja fysiikka) alkaessasi lukemaan pääsykokeisiin? Ja olitko tämän pohjan lisäksi alkanut jo kertailemaan hiljalleen vai aloititko lukemisen ihan kokonaisuudessaan alkuvuodesta?
Kysyn, koska harkitsen lääkikseen hakemista itse nyt aikuisiällä. Minulla ei ole pohjaa noissa aineissa, joten käytännössä koko homma pitää aloittaa aika alusta.
Toivottavasti huomaat viestini, vaikka kirjoitankin tämän vanhemman postauksen yhteyteen. Mutta tämä teksti liittyi niin hyvin kysymykseni aiheeseen. 🙂
Oli minulla pohjaa, etenkin fysiikasta, jota olen opiskellut yliopistossa nykyistä ammattiani (meteorologi) varten. Tietysti lukiofyssat piti kerrata alusta alkaen, aloitin sen lokakuussa ennen pääsykoetta ja vuodenvaihteen jälkeen kiristin tahtia. Lukiossa olin lukenut myös biologiat ja kemiat mutta ne olin kyllä lahjakkaasti unohtanut. Kemiaa olin kerrannut jo edellisenä talvena, joten se oli alustavasti tuttua. Eli keväällä 2015 minulla oli kohtalainen pohja ja keskityin lähinnä laskurutiinin hankkimiseen. Toisaalta esim. biologian opiskelin käytännössä parin viimeisen kuukauden aikana, joten viime hetken ihmeetkin ovat mahdollisia 🙂 Mutta summaten: jos aloittaa fy/ke-osastolla ihan alusta, hakuprosessi saattaa viedä useamman vuoden. Sen ei silti kannata antaa olla esteenä!