Kaupallinen yhteistyö Moi Mobiilin kanssa.
Näinä sateisina päivinä lapset viihtyisivät pitkiäkin aikoja tablettien ja läppäreiden äärellä. Mutta mikä on liikaa ja kuka vahtii laitteiden käyttöä? Miten te muut vanhemmat olette asian järjestäneet? Olen kuullut, että osa asettaa tiukkoja sääntöjä: tunti ruutu- tai peliaikaa ansaitaan kahdella tunnilla ulkoilua. Toinen sallii mielellään lapselleen pienen pelihetken varsinkin, jos sillä ostaa itselleen hetken rauhallista työskentelyaikaa. Meidän perheen osalta on sanottava, että vaikka lupa tabletin käyttöön pyydetään aina vanhemmalta, ruudut ovat osa arkea. Tuleva esikoululainen osaa näpytellä selaimen osoiteriville ”youtube” ja selailee App Storesta uusia mobiilipelejä. Nuorempi pyytää puolestaan pyörittämään läppärillä Ryhmä Hauta ja Palomies Samia. Televisiosta lapsia on vaikea saada kiinnostumaan eivätkä he ymmärrä sitä, että Pikku Kakkosen tunnin mittainen ohjelmisto ja esitysjärjestys on päätetty jossain muualla etukäteen. Selvää on, että nämä juniorit kasvavat aivan toisenlaiseen maailmaan kuin minä ja mieheni ja että meilläkin ollaan siinä vaiheessa, jossa sääntöjä netin ja mobiililaitteiden käytöstä täytyy laatia.
Niin kauan vahtikoiran rooli on helppoa, kun verkon käyttö rajoittuu kodin seinien sisäpuolelle. Meidän kuusivuotias ei vielä omista puhelinta, mutta vuoden päästä sen hankinta on jo ajankohtaista. Oma puhelin on tietysti ennen kaikkea ilonaihe koululaiselle ja loistava keino vanhemmille pitää yhteyttä lapseen päivän aikana, mutta aiheutuu siitä vähän päänvaivaakin. Olen kuullut tuttavilta monenlaisia kauhutarinoita koululaisten kännykkämaailmasta, joka mahdollistaa kiusaamisen uudet, aikuisille näkymättömät muodot ja jossa WhatsApp-viestit vilkkuvat kännyköiden ruuduilla läpi yön.
Toisaalta en haluaisi demonisoida mobiililaitteiden käyttöä, sillä käpylehmien aika on joka tapauksessa ohi. Nuorison turmeltumattomuudesta on osattu olla huolissaan kautta aikojen, ja kaiken pahan alkuna on ollut milloin radio, milloin piirroselokuvat, milloin rock ’n’ roll. Oma lapsuudenkotini oli varsin ATK-ystävällinen, kiitos tietotekniikasta kiinnostuneen isäni. Pelailun lisäksi saimme tutustua myös tekstin- ja kuvankäsittelyyn ja jopa koodaamiseen. Silloinen kotitalouksien harvinaisuus, nettiyhteys saapui meille 90-luvun puolivälissä ja tutkailimme innokkaina, mihin modeemiyhteys ja Altavista-hakukone meidät johdattivat. Käytin sähköpostia ja koodasin ensimmäiset verkkosivuni. Tosin muistan, miten isä hermostui puhelinlaskun saapumispäivänä… Olen pahoillani niistä laskuista, isä – toivottavasti sinua lohduttaa tieto siitä, että viime vuosituhannella oppimani taidot ovat osoittautuneet tärkeäksi pohjaksi myöhemmässä elämässä. Itselleni tietokoneet, netti ja sosiaalinen media ovat luonnollinen osa elämää, työväline, yhteydenpidon väline ja tietysti myös viihdyke.
Taitaakin olla niin, että jos jollekulle tässä kodissa pitäisi asettaa rajoituksia ruutuajalle, se olisin minä! Olen tehnyt itselleni lupauksen olla asettumatta kehityksen jarruksi ja pitää mieleni avoimena tulevaisuuden innovaatioille, olivat ne sitten 3D-printtereitä, virtuaalitodellisuutta tai robottiystäviä. Vielä vähemmän haluan asettua jarruksi junioreiden tielle. Haluaisin olla se turvallinen aikuinen, joka ohjaa ja opastaa ja asettaa rajat mutta antaa kuitenkin mahdollisuuden kokeilla itse. Tulen varmasti olemaan myös se nolostuttava somemutsi, joka seuraa jälkeläisensä kannoilla Snapissa, Periscopessa tai missä ikinä muutaman vuoden päästä ollaankaan.
Kotona siis melkein jokaisella pöydänkulmalla lojuu tabletti tai puhelin ja lisää on tulossa lähivuosina. Kun perheessä on useita mobiililiittymiä, niiden yksittäinen hallinnointi on työlästä. Moi on uusi suomalainen matkapuhelinoperaattori, jossa perheen kaikki liittymät voi yhdistää samaan tiliin. Yksi sopimus riittää ja sim-kortteja saa tilattua juuri itselleen sopivan määrän – kätevää ajatellen sitäkin, että puhelimien ja tablettien lisäksi sim-kortteja syö nykyään moni muukin laite varashälyttimestä ruohonleikkuriin. Sovittu yhteinen data- ja puhepaketti takaa sen, ettei kenenkään tarvitse hermostua puhelinlaskun saapumispäivänä (sitä paitsi laskutus tapahtuu kätevästi maksukortilta). Puheluminuutit, tekstarit ja datansiirto jaetaan eri laitteiden kesken ja tarvittaviin liittymiin voi hankkia myös rajattoman data- tai puhepaketin.
Kaikkien liittymien hallinnointi ja muutosten teko on helppoa Mun Moi -applikaation kautta. Itse pidän erityisen kätevänä mahdollisuutta katkaista lapsen liittymän datavirta esimerkiksi läksyjenteon tai yöunien ajaksi. Taitaapa kuitenkin olla, että paras houkutus pois ruudun äärestä on lapsen tekemisistä kiinnostunut ja läsnäoleva vanhempi – nyt siis läppäri kiinni ja lauantain viettoon!
Miten olisi ruutuajan ansaitseminen lukemalla kirjaa ulkoilemisen lisäksi? Tutkimuksien mukaan 15- vuotiaana sanavarasto on puolta vähemmän niillä, jotka eivät lue kirjoja, ja se todellakin näkyy lukioon menevien koulumenestyksessä…
Mikä ettei, varsinkin niillä joilla lukemaan oppiminen on ajankohtaista! Minäkin pidän kirjojen lukemista tärkeänä – askarruttaa tosin, että ovatko tulevaisuudessa kirjatkin enimäkseen padilta luettavissa. Itse en ainakaan osta enää juurikaan perinteisiä paperikirjoja. Lastenkirjat varmasti pysyvät perinteisinä paperikirjoina pitempään.
Tämä kirjoitus olisi voinut olla omani, ajattelen samoin 🙂 Meillä on vielä tiukka linja 8- ja 4-vuotiailla, meillä käytössä on ”pelipäivät” 2 kertaa viikossa. Silloin saavat pelata tarkkaan valittuja pelejään padeilla tms noin tunnin. Muina päivinä ei tarvitse kuunnella mankumista kun ”ei ole pelipäivä” riittää. Nythän tämä on vielä helppoa, mutta on ihan selvää, että lasten kasvaessa homma vaikeutuu. Ulkoilu, lukeminen ja urheiluharrastukset tekevät varmasti osansa, jotta pelimäärät pysyvät kurissa. Vaikeampaa onkin sitten lasten suojeleminen kaikilta aikuisten maailman kauheuksilta. 8-vuotiaan laitteissa on käytössä mobile fence, jonka kautta voi lukita tiettyä sisältöä ja seurata käyttöä luotettavasti. Iltarauhan varmistamiseksi puhelin nukkuu keittiössä 😉
Kiitos kommentista Jessy! On varmasti helpottavaa sekä lapsille että aikuisille, että on asetettu selvät säännöt. Totta tuokin, että teini-iässä mobiililaitteiden hallinta lipuu vääjäämättömästi vanhempien vaikutusvallan ulkopuolelle – laskua lukuunottamatta 😀
Meillä on lähestetty asiaa siten, että tabletin käyttö (ja tulevaisuudessa netissä oleminen) on vain yksi olemassaoleva vaihtoehto. Haluamme välttää tilannetta, että liikunta tai mikä tahansa muu tekeminen joutuu epäsuotuisaan asemaan sen vuoksi, että sitä joutuu suorittamaan jotta saa nettiaikaa. Kirjojahan voi myös lukea netin välityksellä. Liikuntasuorituksetkin menevät nykyisin suoraan sosiaaliseen mediaan 😉
Epäsäännöllisen säännöllisesti, jutussakin mainituin perustein, pyörähtää tabletissa käyntiin Ryhmä Hau tai Pikku Kakkosen apsi. Pitkillä lento-ja automatkoilla on ennakkoon ladatut elokuvat olleet lyömätön apu. Viihdyin itsekkin viimeksi hyvin Dumbon seurassa Airbussin ankeassa tuolissa. Joskus meillä saa padin käyttöön, useimmiten ei saa. Ei aina saa keltaista limsaakaan vaikka on kova jano.
Välttämätöntä on kuitenkin netin ja pelien sisällön seuraaminen ja koneella oleva lapsi tarvitsee aina jonkinlaista valvontaa. Läsnäolo lienee se avainsana, on koneella tai ei.
Koulumaailma on siirtymässä hyvää vauhtia jo ”koneellisemmaksi”, ja työelämä on jo, joten mukaan vaan.
Onneksi siihen puhelin kauheuteen on meilläkin vielä muutama vuosi armonaikaa.
Kiitos hyvästä kommentista! Minäkin olen miettinyt, että mitä seurauksia siitä on, jos liikunta, lukeminen tai läksyjen teko ovat vain rangaistuksia, jotka on suoritettava ennen kuin pääsee näpyttelemään lätykkää. Itse olen ajatellut avaimen olevan siinä, että tarjolla on riittävän kiinnostavia ja hauskoja vaihtoehtoja – ja tietysti se läsnäoleva vanhempi.