(Tai oikeastaan kaksi viikkoani kandina, postaussarja hakee vielä rytmiään.) Uudet opiskelijat eli alfat ovat ilmestyneet Meilahteen. Yritän muistella omaa alfasyksyäni 2015, mutta turhaan, se vain vilahti ohi. En muiden kiireiden vuoksi osallistunut juuri mihinkään alkuvaiheen rientoihin tai orientaatioihin ja varsinaiset opinnot lähtivät alfasyksynä käyntiin hyvin hitaasti. Tuolloin en sitä paitsi ollut edes kertonut opinnoistani töissä tai monelle lähipiirissäkään. Yliopistolle livahtaminen oli jännittävä pikku salaisuus.
Alfoja katsellessa miettii väkisinkin pääsykoetta, tuota lääkiksen suurta mörköä. Olen todella iloinen, että niin moni on rohkaistunut ottamaan yhteyttä ja kertomaan opiskeluhaaveistaan, mutta suuret pahoittelut, etten ole ehtinyt vastata kaikille henkilökohtaisesti! Joskus viesteissä kysytään, kannattaako hakeminen ja miten perheellinen ja työssäkäyvä saa opiskelun onnistumaan. Valitettavasti näihin ei ole mitään yleispätevää vastausta, jokaisen tilanne on niin erilainen. Hakuprosessi voi venähtää, jos mitään taustaa fysiikasta, kemiasta ja biologiasta ei ole, mutta mahdottomaksi sitä ei kannata julistaa, siitä on opiskelijoissakin paljon esimerkkejä. Minulla on to-do-listalla laatia jonkinlainen vinkkipostaus pääsykokeisiin, mutta tässä ja nyt annan kaksi neuvoa lääketieteen opinnoista haaveileville. 1) Seuraa tilannetta, pääsykoekäytännöt ovat nyt muutoksessa. Ensi kevänä uutta on ainakin yhteishaku kaikkiin Suomen lääkiksiin, myös ylioppilastutkinnon arvosanojen merkitys saattaa korostua, kun pääsykokeista luopuminen etenee. 2) Nyt on hyvä hetki aloittaa valmistautuminen kevään 2018 pääsykokeeseen.
Mutta kouluaiheisiin. Pari viikkoa on vierähtänyt tutuissa rutiineissa. Mieleenpainuvin kokemus viime viikoilta oli laskimoverinäytteen otto kurssikaverilta. Tähän mennessä emme ole vielä tehneet oikeastaan mitään toimenpiteitä, joten neulan työntäminen toisen suoneen oli kutkuttavaa. Oman jännityksensä siihen tuo se, että pistät tuttua ihmistä, joka tietää sinun olevan ensi kertaa asialla. Onneksi kurssikaverin suoni löytyi ja veri saatiin talteen. Itse asiassa vaikeampaa kuin pistäminen oli näyteputkien vaihtaminen niin, ettei neula pääse liikkumaan. Näytteet analysoitiin laboratoriossa ja pääsimme sitten vielä tutkimaan veriarvoista omaa terveydentilaamme.
Salil eka. Haartman-instituutin ravintola varhain aamulla.
Enimmäkseen koulunkäynti on kuitenkin tätä. Huomenna on lukuvuoden ensimmäinen tentti, Lääketieteellinen genetiikka. Tämä oli todella mielenkiintoinen kurssi, sillä genetiikka on nopeasti kehittyvä ala, jossa voi lähivuosina olla suuria murroksia edessä. Toisaalta sairauksien periytyvyyttä tutkitaan edelleen myös ihan perinteisin menetelmin esimerkiksi sukupuita piirtämällä.
Kurssilla oli potilasopetusta, jossa tapasimme henkilöitä, jolla on jokin perinnöllinen sairaus, sekä vanhempia, jotka olivat menettäneet lapsensa sellaisen vuoksi. ”Potilaat” olivat siis pääasiassa normaaliarkea eläviä ihmisiä. Oppikirjan mukaan yli 200 000 suomalaista sairastaa perinnöllisiä sairauksia ja yllättävää kyllä, moni elää ilman diagnoosia. Näin aloittelevan lääkärin näkökulmasta tärkeintä olisikin tunnistaa sairaudet tai alttius esimerkiksi perinnölliseen syöpään ja ohjata henkilö jatkotutkimuksiin.
Tässä vaiheessa taidan kuitenkin pistää läppärin kiinni ja jatkaa viimeisen illan lukuja!
Tämä oli tosi hyvä aihe! 🙂
Kiva kuulla, Sanna 😉